Tarhan tytöt näkee sata eri tapaa pakata koira ja tuoda tarhalle. Minut ja äitini oli laitettu järevään puulaatikkoon ja sitten auton takapakkiin. Perheessä oli kuulemma joku pihan siivouspäivä ja me oltiin tarpeettomia koiria.
Minulla on purentavika, eli yläkerran hampaani ovat ainakin 2 cm alahampaita edellä. Muuten olen ihan täydellinen pakkaus.
Tästä linkistä näet, miten minut tuotiin tarhalle:
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=2355677667838365&id=104995299573291
Lisää uutisia tarhalta
Wuh! Minä täällä taas.
Palaan haikein mielin takaisin kotia etsivien karvakorvien joukkoon ja vielä täysin itsestäni riippumattomista syistä. Olen nyt saanut viettää Suomessa jo jokusen vuoden ja juku, että tykkäänkin asustella täällä. Viimeiset pari viikkoa ovat tosin olleet aika rankkoja, sillä entisen omistajani täytyi luopua minusta ja niin minun myös hänestä, omasta luottoihmisestäni. Samassa rytäkässä menetin sekä turvallisen kotini että kaksi karvaista ystävääni, joiden kanssa oltiin oltu tosi tiivis trio.
Nämä suuret elämän myllerrykset ovat saaneet kuononi aivan sekaisin ja nyt olenkin ns. time outilla rauhoittumassa väliaikaisessa sijoituspaikassani. Olen ollut täällä vasta muutaman päivän, joten stressitasoni eivät ihan vielä ole kerenneet laskea. Kotihoitajani on kuitenkin jo tässä vaiheessa pystynyt tekemään minusta muutaman havainnon, jotka varmasti auttavat minua uuden, loppuelämän kotini etsinnässä.
Ihan ensiksi, olen kuulemma aika perso ihmisen huomiolle ja pehmoisille lepopaikoille: Minusta saisi siis varmasti uskollisen löhöilykaverin niin sohvalle kuin sänkyynkin.
Olen asustellut ”Suomi-vuoteni” omakotitalossa, omassa rauhassa. Nyt täällä kotihoitopaikassa majailen kerrostalossa ja ainakaan tähän asti portaat, liukkaat käytävät tai naapurihuoneistosta satunnaisesti kuuluvat äänet eivät ole häirinneet minua. Tällä hetkellä vaikuttaisi siis siltä, että useampi eri asumusmuoto olisi minulle mahdollisesti ihan soveltuva. Ehdottoman tärkeää olisi kuitenkin rauhallinen asuinalue, sillä aivan kaupungin sykkeeseen en tule soveltumaan.
Kuten jo mainitsinkin, edellisessä kodissani minulla oli kaverina kaksi muuta koiraa ja me tultiin kaikki todella hyvin juttuun keskenään. Nyt, kun olen joutunut heistä erilleen, on varsinkin ulkoilu yksin aika jännittävää. Täällä kotihoitopaikassa on minun lisäksi myös toinen koira, mutta en ole vielä ihan päässyt yksimielisyyteen siitä, mitä hänestä ajattelen. Menneisyyteeni peilaten sopisin kuitenkin varmasti perheeseen, jossa minulla olisi muitakin karvakorvia kaverina. Silloin perheen tulee vain olla valmis meidän karvakorvien perusteelliseen ja kärsivälliseen tutustuttamiseen, sillä en välttämättä ihastu toisiin koiriin ihan ensivilkaisulla, varsinkaan tällaisen elämänmuutosmyllerryksen jälkeen.
Rankoista kokemuksistani huolimatta olen pystynyt säilyttämään luottamukseni ihmisiin ja tälläkin hetkellä haen paljon turvaa kotihoitajastani, joka jo nyt muutaman päivän perusteella pitää minua oikein kultaisena, hieman pulleahkona (tähän kohtaan uuden perheeni pitäisi kuulemma olla sitoutunut kiinnittämään huomiota) ja ennen kaikkea persoonallisena tapauksena, jonka suurin unelma on oma turvallinen ja rakastava loppuelämän koti.
P.S. Adoptioprosessin edetessä minua pääsee myös tapaamaan kotihoitopaikkaan. Toivottavasti nähdään pian!
Terkuin, Ramona