Äitini on kylän villikoira ja tosi ovela sellainen. Kun minä ja siskoni kasvettiin isommiksi, niin äiti toi meidät tänne lehmätilalle ja jätti sinne pihalle. Äitsykki kun tiesi, että lehmätilalla on kivoja ihmisiä ja paljon maitoa meille. Ne ihmiset sitten sulkivat meidät navetan karsinaan ja antoi meille paljon maitoa joka päivä. Ne soittivat eläinsuojeluyhdistykseen, josta tuli mukavia ihmisiä meitä kuvaamaan ja etsimään meille kotia. Mukana oli pari ihmistä Suomestakin, ne rapsutteli meitä ja ihasteli, miten ihania pikkuisia me ollaan. Puhuivat kovasti siitä, miten äitsykki saataisiin kiinni ja steriloitavaksi, ne suomalaiset lupas maksaa sen, jos äitsykki vaan saataisiin kiinni. Muuten meitä pentuja tulee taas lisää.
Veljeni löytävät kodin aika nopeasti, kun kaikki haluaa poikakoiria. Meitä tyttöjä ei haluta, kun ihmiset ei meitä steriloi ja sitten me tehdään pentuja.