Minä olen lempeä Gunnar. Entinen ulkotarhan asukas, nykyinen hihnassa nätisti kulkeva kotikoiran alku. Ehkä vähän kömpelö, varmasti hyväntahtoinen ja ennen kaikkea valmis opettelemaan, miltä tuntuu olla rakastettu perheenjäsen. Entisessä elämässäni minua kutsuttiin myös Meškaksi eli Karhuksi. Entinenkin nimeni sopii minulle ihan hyvin, sillä olen melkoisen runsaskokoinen massamasi, jokseenkin saman värinen kuin Nalle Puh
Päädyin yllättäen Alytukseen, eteläiseen Liettuaan Keturkojo Viltis -koiratarhalle Pet Rescue Finlandin järjestämän sterilointiprojektin yhteydessä. Projektin ensimmäinen päivä oli jo hyvässä vauhdissa, kun paikalle saapui hyvin iäkäs pariskunta. Auton takaosassa istuin minä.
Iäkäs mies kertoi vähitellen elämästäni. Olin asunut ulkotarhassa ja vietin suurimman osan ajastani suljettuna sinne. Joskus olin onnistunut kuitenkin livastämään vapauteen ja välillä kävin naapurustossa omilla retkilläni. Muuten elin vaatimatonta ja hiljaista elämääni pihan perällä kahlittuna. Ihmiseni olivat tulleet siihen tilanteeseen, että minusta huolehtiminen oli heille yksinkertaisesti liian vaikeaa. Iäkäs nainen ei enää pystynyt kunnolla kävelemäänkään.
On erikoista, mutta melko tavanomaista, että meihin haukkuviin ovikelloihin kiinnytään, mutta parastamme ei nähdä. Pariskunta haluksi joka tapauksessa olla aivan varma, että pääsisin hyviin käsiin ja tarhan väki onnistui vakuuttamaan heidät, että minusta pidettäisiin hyvää huolta ja että tulevaisuuteni olisi turvallinen.
Hyvästellessään minut vanha mies antoi vielä yhden viimeisen keksin ja jätti minut uusien ihmisten huomaan.
Millainen poika minä sitten olen? No sanovat, että minussa on jotakin aivan erityistä, vaikka itse pidän itseäni lähinnä tavallisena maalaispoikana. Olen suuri, hieman höpsö ja alkuun vähän ujo, mutta samalla aivan valtavan lempeä, lämmin ja rakastettava. Minulla on sellainen lupsakka olemus, johon ihmiset tuntuvat ihastuvan melkein väistämättä.
Olen osoittautunut myös varsin nopeasti oppivaiseksi kotikoiraksi. Sisätiloissa elämisen säännöt ja hihnassa kulkemisen tavat ovat alkaneet sujua hienosti. Olen siisti ja rauhallinen, annan nätisti pukea hihnan ja kuljen mukavasti ihmisen rinnalla. En turhia hötkyile, vaan osaan ottaa maailman vastaan melko maltillisella asenteella.
Muiden koirien kanssa tulen pääsääntöisesti toimeen. En ole erityisen kiinnostunut tekemään tuttavuutta kaikkien kanssa, vaan viihdyn usein mieluummin omissa oloissani ja pidän sopivasti etäisyyttä. Voisin näin ollen sopia ainoaksi koiraksi, mutta en usko, että koirakaverit kotona tulevat minua haittaamaankaan. Kerran syntyi pieni kahnaus toisen koiran kanssa herkusta, mutta mitään vakavampaa ei tapahtunut. Tilanne johtui ihmisten huolimattomuudesta, kun ruokailutilanteessa koirat jätettiin ilman valvontaa. Muita aggressiivisia tilanteita ei ole ollut muiden koirien kanssa.
Ihmisiä kohtaan olen ystävällinen, eikä koskettaminen herätä minussa aggressiivisuutta. Minulla on kuitenkin yksi pieni epävarmuus: jos joku ojentaa kätensä silittääkseen minua, saatan säpsähtää ja jähmettyä paikoilleni. Ehkä menneisyydessäni on ollut kokemuksia, joiden vuoksi ihmisen käsi ei aina tunnu täysin turvalliselta. En osaa kertoa, mitä kaikkea olen joutunut kokemaan, mutta toivon, että saan nyt oppia uudenlaisia asioita omaan tahtiini.
Ja vaikka saatan aluksi vähän arastella, olen itse asiassa todella kiinnostunut ihmisistä! Tulen mielelläni oma-aloitteisesti seuraan, katselen uteliaana, mitä puuhailet ja osallistun mielelläni yhteiseen elämään. Kun näen tutun ihmisen, saatan innostua niin valtavasti, että hypähdän suorastaan ilmaan riemusta. Se on kuulemma aivan mahdottoman hellyttävää. En ehkä ole maailman siroin hyppijä, mutta yritystä ei ainakaan puutu!
Millaisen kodin sitten tarvitsisin?
Minulle sopisi parhaiten rauhallinen ja turvallinen koti, jossa ymmärretään, ettei luottamus synny käskemällä eikä kiirehtimällä. Tarvitsen lempeää kohtelua, positiivista vahvistamista ja ennakoitavaa arkea. Minua ei pidä pakottaa kontaktiin, vaan minun annetaan tulla lähelle omasta aloitteestani ja edetä omaan tahtiini. Kodissani tulisi olla rauhallinen vetäytymistila, johon muilla ei ole asiaa.
Olisi ihanaa löytää oma ihminen tai perhe, joka näkee suuren kokoni ja vähän höpsön olemukseni taakse. Ihminen, joka ymmärtää, että ujouden takana on valtavan lämmin ja hyväntahtoinen koira, joka haluaisi kovasti olla jonkun oma.
Olisiko sinun kodissasi tilaa meikä-pojalle, jonka suurin toive on saada viimein olla turvassa ja kuulua perheeseen? ♥
