Meinasin jäädä auton alle! Ottaen huomioon miniminikokoni, niin on ihan ihme, että säilyin hengissä. Ystävällinen autoilija otti minut talteen ja ryhtyi etsimään omistajiani. Pian hän saikin soiton omistajani aikuisilta lapsilta. Olivat lapset jo vähän hermostuneita minun seikkailuihini tai lähinnä siihen, että minun 80-vuotias omistajani päästi minua koko ajan yksin kaupungille juoksentelemaan. Omistajani elämänhallinta oli jo vähän hakusessa ja minä sain siitä kärsiä.
Yhdessä sitten minut pelastanut autoilija ja omistajani aikuiset lapset päättivät, että ehkä minun pitäisi löytää parempi koti. Näin päädyin tarhalle.
Olen tietenkin sekarotuinen tarhakoira, mutta erehdyttävän paljon Venäjäntoyn näköinen otus. Siksi olisi kiva, että kun laitat minusta kaavakkeen vetämään, niin tiedät, että en ole vain söpö pieni koira, vaan OIKEA koira, joka tarvitsee koulutusta ja liikuntaa ja jolla saattaa olla luonnetta vaikka muille jakaa. Älä jätä kaavaketta, jos haluat vain minut vain siksi, että asuntosi on pieni tai että pikkukoira tulee halvaksi, kun syö vähän.
Lisää uutisia
Täällä mä olen kotihoidossa Suomessa. Ihan hurjan jänskää ja samaan aikaan niin hienoa!
Tulin tänne kotihoitoon la 26.9.2020 ja olen niin iloinen, kun saan olla ihmisen kanssa eikä siellä tarhan kovassa hälinässä. Vaikka olinkin tarhalla pitkään sairaalaosastolla, kun molemmista polvistani löytyi patellaluksaatio ja ne leikattiin vuoron perään, oli se silti todella stressaavaa.
Toivuin leikauksista todella hyvin ja nyt liikun kuin mitään ei olisi ollutkaan, mutta on silti hyvä huomioida, että se voi alkaa myöhemmin vaivaamaan minua joskus uudestaan. Tämä on harmillisen yleinen juttu meillä pikkukoirilla.Tarhalle tullessani minun ihoni oli myös hyvin huonossa kunnossa ja karva lähti lähes kokonaan. Minulta otettiin verikokeita ja muuta, mutta ei ole selvinnyt mistä karvakatoni johtuin. Nyt ihoni näyttää jo paremmalta ja hilseily on lähes kadonnut ja karva alkanut kasvaa. Voi olla, että se on johtunut huonosta ravinnosta, stressistä tai jostain muusta, sitä en ikävä kyllä osaa kertoa.
Minulla on täällä hoitopaikassa seuranani kissa ja toinen pikkukoira ja tulen hyvin juttuun heidän kanssaan ainakin näin alkuun. Tykkään ihmisistä ihan hirmuisesti ja kiinnyn ihan heti. Sopisin ehdottomasti parhaiten joko yhden ihmisen koiraksi tai rauhalliselle pariskunnalle. Lapsiperhe ei ole minulle oikea paikka.
Minulla on vielä paljon epävarmuutta ja pelkotiloja ja ulkona herkästi saatan haukkua pyörille, lapsille tai muulle, mikä minua pelottaa. Jos kotona ihmiset alkavat yhtäkkiä kovasti vaikka nauraa isoon ääneen saatan pelästyä ja alkaa haukkua. Tarvitse vielä paljon tukea monessa asiassa ja rauhallista tutustumista.
On myös hyvä muistaa, että olen pikkukoira ja meillä on usein iso ego – tai niin väitetään – ja sen takia myös koirakokenut perhe olisi hyvä asia.
Rakkautta jaan yllin kyllin ja on ihanaa saada köllötellä pehmeällä pedillä ja syödä hyvin.