Kermanruskea turkki, suloiset luppakorvat ja kiiltävän musta nenänpää. Se olen minä, Heraklis. ♥
Päädyin tarhalle, kun paikalliset vapaaehtoiset löysivät minut yksin kadulta harhailemasta. Tarhalle saapumisen jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun eräs nuori tyttö tuli isänsä kanssa vierailemaan luonani. Kävi ilmi, että olin heidän koiransa, ja että olin karannut muutama viikko sitten kodin pihasta omille teilleni. Perheen tytär oli selvästi ollut huolissaan minusta, ja hän ilahtuikin paljon nähdessään, että olin selvinnyt seikkailuistani yhtenä palasena.
Onnellinen jälleennäkeminen sai kuitenkin odottamattoman käänteen, kun perheen isä ilmoitti, etteivät he aikoneet ottaa minua enää takaisin, sillä karkailen kuulemma liikaa ja tappelen luvatta naapurin kissojen kanssa. Niinpä isä ja tytär lähtivät ja minä jäin tarhalle yksinäni odottamaan parempaa huomista.
Luonteeltani olen energinen, hauska ja leikkisä nuori mies. Rakastan yli kaiken palloja ja hoitajani sanovatkin, että jos vain voisin, niin eläisin varmasti pelkillä pallopeleillä. Tulen hyvin toimeen tyttökoirien kanssa ja myös sellaisten poikakoirien, joilla ei ole kovin vahvaa tarvetta osoittaa omaa alfa-asemaansa. Kissat eivät ole mieleeni, joten minua ei luovuteta kissaperheeseen.
Tarhalla olen oikea kultapoju tuttuja vapaaehtoisia kohtaan, ja lenkkeilenkin heidän kanssaan enemmän kuin mielelläni. Aitauksen sisällä ollessani saatan kuitenkin olla varautunut vieraita ihmisiä kohtaan. Mutta kun annat minulle aikaa, rakkautta ja kärsivällisyyttä, saat minusta ikuisesti kiitollisen parhaan ystävän. ♥