29.12.2022

Hei, olen leikkisä, rohkea, hyvin aktiivinen ja ihmisrakas Inis. Etsin tositarkoituksella ikiomaa rakastavaa kotia sieltä Suomesta ♥

Minut löydettiin yksin kadulta vaeltelemasta. Mahdollisia huoltajiani etsittiin aktiivisesti parin viikon ajan, mutta kun heitä ei ilmaantunut, jäin tänne Penkta Kojan tarhalle odottelemaan parempia aikoja.

Olen pienikokoinen, mutta erittäin aktiivinen, leikkisä ja rohkea hauveli. Rakastan kaikkia ihmisiä, niin aikuisia kuin lapsiakin. Tulen myös hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Viihdyn erittäin hyvin uusissa paikoissa, ja olen aivan riemuissani tavattaessa uusia ihmisiä.

Voisitko sinä tarjota tällaiselle mukavalle nuorelle hepulle ikioman rakastavan kodin ♥?

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.