Olen saanut oman kodin 02.2021 ♥
Minä ja (mahdollinen veljeni) Daugis löydettiin tosi laihassa kunnossa eräältä pihalta. Sinne oli kutsuttu viranomaiset huonosti hoidettujen lehmien takia, mutta onneksi he huomasivat meidätkin ja niin me ja yksi kisunen päädyimme tarhalle.
Meidät hoidettiin kuntoon, kunnes olimme siinä vaheessa, että pääsimme etsimään uusi koteja.
Pääsimme molemmat uusiin perheisiin Suomeen tammikuun lopulla, mutta minun kotituminen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja tulin takaisin kotihoitoon ja etsimään parempaa onnea. Kodin vaihto ei riippunut minusta.
Täällä kotihoidossa olen kovin reipas ja en pelkää liukkaita lattioita, vaikka olenkin ollut ulkokoira aikaisemmin. Rappusia yläkertaan en ole vielä uskaltautunut kuitenkaan. Kaverina minulla on täällä toinen pikkukoira ja me syömme yhdessä kilpaa luita ja leikimme ja puuhastelemme kaikkea kivaa. Minulle koirakaveri sopii siis hienosti, kunhan olemme suht samaa kokoluokkaa tai ei ainakaan dominoivaa kaveria. Perheen kissa onkin sitten ihan toinen juttu. Se on nimittäin aika pelottava, kun se täällä hiippailee ja sähisee mulle. En ihan oikein tiedä mitä se haluaa.
Ja arvatkaapas mitä, mä rakastan ulkoilua. Olen ihan kuin höyryveturi, kun pääsen ulos ja kirmailen pitkin lumihankia ja nuuskuttelen kaikki paikat. Voisin lenkkeillä vaikka kuinka ja paljon, mutta toki nyt alkuun vähän vain totutellaan lähiympäristöön. Valjaisiinkin ja hihnoihin olet tottunut hienosti.
Mutta minulle aktiivinen perhe olisi ihan onnen omiaan. Saataisin tykätä jopa jostain harrastuksesta, mutta sen toki aika näyttää.
Hyvä on kuitenkin huomioida, että hieman vielä ujostelen ihmisiä ja silittämisen aikana hieman nöyristelen ja jos minua nostaa, jähmetyn. Tarvitsen siis aikaa ja rauhallista opettelua uuteen elämään.
