13.3.2022

Uusi maailman paras perheeni voi asettua jo jonoon minua kyselemään.

Minun tarinani oli täällä Pet Rescue Finlandin sosiaalisessa mediassa, kun minut löydettiin tästä autiorakennuksen roskien keskeltä. Lähellä asui alkoholisoituneita ihmisiä, jotka eivät minusta välittäneet vähääkään, onneksi naapurit huomasivat minut. Onneksi tämän pikkukunnan johdossa on uusia ihmisiä, joille eläinten oikeudet ovat tärkeitä.

Usein viranomaiset eivät vähempää välittäisi surkeissa oloissa elävistä koirista. Ihmisiä pitää auttaa ensin, he sanovat. Koiran kuuluukin elää ulkona, he sanovat. Ei meillä ole aikaa juosta jokaisen koiran perään, he sanovat. Koira on toisen ihmisen yksityisomaisuutta, ei me voida tehdä mitään, he sanovat. Laki ei anna meille oikeutta ottaa koiraa pois, he sanovat. Mutta ajat ovat muuttumassa. Oli ihan mahtavaa, että viranomaiset reagoivat minun tilanteeseeni ja tulivat eläinsuojelijoiden kanssa ottamaan minut pois omistajiltani. Huonosti kohdeltujen koirien tilanne alkaa näyttää valoisammalle täällä kotimaassani Liettuassa, pieni askel kerrallaan.

Koirat ovat mahtavia eläimiä, koska minulla ei ole mitään katkeruutta tai pelkoa menneisyydestäni. Rakastan ihmisiä ja iloitsen tästä hetkestä. Iloitsen huomiosta, rapsutuksista, ruuasta, liikkumisesta. Olen tullut tarhalle ihan vastikään, huhtikuussa, joten minua valmistellaan omaan kotiin vähitellen.

Yleensä meille juuri tarhalle tulleille koirille tehdään ihan heti madotus, sirutus, raivotautirokotus ja meidät tyttökoirat steriloidaan saman tien. Meillä voi olla juoksu tulossa tai vaikka vahinkopennut jo uunissa, joten parempi steriloida ajoissa. Sitten henkäistään vähän, syötetään hyvää ruokaa, odotetaan voimistumista, vahvistumista ja jatketaan madotusta ja rokotuksia.