Kesän lopussa ihmiset kiiruhtivat metsään iloisina etsimään sieniä, mutta taisivat vähän pelästyä, kun sienien sijasta metsän keskeltä löytyi neljä kiinni sidottua jätesäkkiä, joiden sisälle oli koiria. Ihan hirveän julmaa! Laittaa elävät koirat muovisäkkeihin metsän keskelle. Kuka niin voi tehdä???
Siellä säkeissä olivat me ja ystävämme, kaksi aikuista koiraa ja kaksi alle puolivuotiasta. Ihan hurjan laihoja ja ihan kamalan pelästyneitä. Meidän vanhemmat kaverit sopeutui tarhalle vähän paremmin kuin me pienet. Oltiin tosi hukassa tosi pitkän aikaa.
Lisää uutisia
Tarhoille on niiiin paljon tulossa hylättyjä koiria, että yksi suomalainen perhe sanoi, että antakaa meille hoitoon yksi koira, joka ei ole millään löytänyt kotia ja joka tulee toimeen kaikkien koirien kanssa. Tietenkin se olin minä! Olen tarhan ihan paras koirien ystävä. Siinä perheessä oli jo neljä koiraa, yksi vintiö pentu korvaan roikkumaan, yksi nuori poika, joka koko ajan haluaa leikkiä, yksi äkäinen terrieri ja yksi vanha ja rauhaa rakastava vanha rouva ja minä tulin ihan kaikkien kanssa toimeen! Jahtausleikit on ihan parhaita, otan lelun suuhun ja odotan, että ne kaikki jahtais mua. Tai sitten jahtaan jotain toista. Ihmiset yritti opettaa mua hakemaan palloa, mutta se oli tosi tylsää. Ihan kilttinä tyttönä ihmisten mieliksi juoksin sen pallon perään, mutta muiden koirien kanssa leikkiminen on paljon hauskempaa. Minun uudessa perheessä saa olla vaikka kuinka paljon ja millaisia koiria vain, ne on kaikki minun ystäviä.
Minun nimi on muuten Juka ja suomalaisessa perheessä ne nauroi ja sanoi, että olen Jukka. Olen nuori tyttö ja näytän ihan vanhalle miehelle harmaine partoineni. Ne sanoi, että olen melkein rumin koira, jota ne on nähnyt. Sitten ne sanoi, että mulla on tosi hyvä huumorintaju ja kaikki miehet joita ne tietää, joilla on hyvä huumorintaju on nimeltään Juha ja sitten minusta tuli Juha. Ei yhtään haittaa, tässähän minä pyörin jaloissa enkä ole karkaamassa mihinkään, ihan sama miksi ne mua kutsuu.
No siitä huumorintajusta, ekana päivänä en uskaltanut tulla taloon sisälle ollenkaan ja kun tuli yö, niin piiloiduin sinne isolle pihalle niin hyvin, ettei ne löytänyt minua laisinkaan. Olihan siellä vähän kylmä ja sitten neljältä aamuyöllä aloin ulvoa. Kun ne ihmiset astui ulos niin hiljenin eikä ne taas löytänyt minua. Näin jatkui ihan auringon nousuun asti ja sitten se ihminen astui ulos ihan silmät mustina ison kahvikupin kanssa ja tukka pörrössä ja löysi minut vihdoin sieltä marjapensaan alta. Jos se ihminen kutsui minua rumaksi, niin katsoisi peiliin eikä sitten ihmettelisi, miksi en uskalla tulla sisälle! Minun uudessa perheessä ihmisillä sais olla paljon kahvia.
Kun sitten vihdoin uskalsin livahtaa sisätiloihin, niin voihan ihme, löysin Sohvan ja siitä Sohvaltahan minua ei pois millään! On kyllä niin paljon parempi juttu kuin marjapensas! Minun uudessa perheessä saisi olla sohva ihan vain minua varten, koska ojennan varpaat ja korvatkin ja valloitan isoimmakin Sohvan ja pitkäksi aikaa! Iltaisin perheen kanssa katsotaan telkkaa ja se on minusta tosi kivaa. Minun uudessa perheessä voisi olla Netflix.
Kun perhe oli koukussa yhteen sarjaan, niin katsottiin viisi jaksoa peräjälkeen ja ne muut koirat kyllästyi, alkoi purra tyynyjä ja riehua, mutta minä katsoin kaikki jaksot perheen kanssa ihan koko illan. Pari päivää sitten löysin Sängyn ja se on Sohvaa parempikin. Tämä mokoma perhe ei vaan anna minun loikoillä Sängyllä, sanoo, että uudessa perheessä voi olla kaikenlaisia sääntöjä ja ei varmaan päästä koiria Sängyille. Minä olen kuitenkin ihan hurjan ovela ja aina osaan livahtaa Sängylle, minulla on melkein pakkomielle päästä sinne. Kun muut koirat hosuu ja tömisee ja läähättää, niin minä olen sellainen hiljainen, ovela kettu ja seiniä pitkin livahtelen paikkoihin. Ihan oikeasti sitten, kun noi saa satoja hakemuksia minun uudeksi perheeksi, niin ihan varmasti valitsen sellaisen perheen, jossa pääsen Sängylle loikoilemaan!
Oveluudesta puheen ollen, on sellainen yksi juttu, että tykkään varastaa tavaroita. Ihmiset sanoivat, että kun minulla on ollut sellainen köyhä lapsuus eikä mitään tavaraa eikä syötävää, niin nyt kaikki hienot jutut on mulle ihan pakkomielle. Erityisesti tykkään hoitoäidin vaatteista. Yhtenä iltana toin 6 kenkää olohuoneen lattialle ja vielä piponkin. Sitten raahasin matolle kolme takkia, mutta sellainen juttu, että takkien taskuissa oli namipaloja ja ne piti tietenkin syödä pois. Nyt hoitoäidillä ei ole yhtään takkia, jossa olis ehjät taskut ja se on vähän hassua, kun se aina unohtaa sen ja laittaa taskuun avaimet jotka sitten tippuu heti lattialle. Huumorintajua ihmiset!
Tarhan ihmiset opetti minut kulkemaan remmissä ja lenkillä käyminen on tosi kivaa. Mutta jos mun uusi perhe haluaa vain laiskotella, niin se on ihan ok. Ai niin, ne kissat. Niitä minä pelkäsin ihan hurjasti aluksi ja nyt kun olen kotiutunut niin annan vähän takaisin ja haukun niille päin naamaa niin kuin että siitähän saatte, en pelkää! Mutta olen niin ovela, että kun ihmiset on paikalla, niin olen ihan kiltti tyttö ja kun ihmiset menee kauemmas, niin menen kiusaamaan niitä kissoja ja ne ihmiset huutaa “Juha jätä ne kissat rauhaan” ja kun ne juoksee paikalle niin olen jo nopsaa sohvalla löhöämässä niin kuin että “mitkä kissat missä???”
Nyt just sain ison halin ja pusun siltä hoitoäidiltä ja se sanoi, ettei olisi arvannut mikä ihana koira minä olen, kun olen sellainen taviksen näköinen hiljainen partanaama. Olen istunut tarhan häkissä siitä asti, kun minut veljen ja äitsykin kanssa löydettiin metsästä muovipussien sisältä. Jotkut ihmiset ajatteli, että ollaan tarpeeton roska ja kuollaan sinne muovipussin sisälle kaukana metsässä. Ha, näkispä nyt miten paljon nää ihmiset tykkää meitsistä!
No laittakaa nyt perheet hakemukset sisään, että voin alkaa valita uutta kotia. Ei mulla nyt niin paljon vaatimuksia ole. Sohva, Sänky, Netfix, koirakamuja ja paljon rakkautta!”