Omistajamme kuoli ja me kolme koiraa jäimme yksin pihalle. Ensin naapurit kävivät tuomassa meille ruokaa kerran viikossa. Sitten onneksi pääsimme tarhalle, kun alkoi tulla kylmempiä syyskelejä.
Liettuan maaseudulla on vaikea rentoutua ja nauttia rauhasta. Maaseudun yksi vakiopiirre on jatkuva koirien haukkuminen. Asut sitten kylässä tai etäisessä maatilamajoituksessa, aamusta iltaan ja öisinkin jossain haukkuu yksinäinen koira. Eläinystäville se on sydäntä raastavaa.
Liettuan maaseudulla ajaessa silmät harvoin pysyvät tiukasti tiellä. Katse kääntyy vasemmalle ja oikealle, koska vaatimattomien puutalojen täydellisesti tuunatuilla pihoilla on yleensä se koira. Koirankoppi ja ketju tai koira-aitaus. Ihmeellistä se kontrasti. Nurmikot on täydellisesti leikattu, pihojen kukkaloisto hämmentää ja kasvimaalla ei ole yhtään rikkaruohoa kaikenmaailman vihannesten joukossa. On tomaattia, kurkkua, perunaa, tilliä, kurpitsaa, salaattia, porkkanaa, sipulia, herneitä. Liettualaiset maaseudun ihmiset ovat ahkeria. Miksi sitten koira on se, joka kärsii? Elämä rajoittunut kahden metrin ketjuun, haukkuen päivät pitkät yksinäisyyttään?
Vauhti hidastuu etenkin tyhjältä näyttävien talojen kohdalla. Niin usein autioituvan maaseudun uhri on se koira, ne koirat. Koirat jätetään pihalle, mitä muutakaan heidän kanssaan voi tehdä? Eläinsuojelijoiden tehtävä on löytää yksin pihoilla asuvat koirat. Nykyisin usein onneksi naapurit tietävät minne soittaa. Joskus myös tällaiset pihat löytyvät juttelemalla paikallisten kanssa. Eläintensuojelijan pitää tehdä paljon jalkatyötä. Pysähtyä pihoilla, jutella ihmisten kanssa, tuntea jokainen paikkakunnan mökki ja seurata juoruja. Kuka kuolee, kuka lähtee ulkomaille, kuka on ongelmaperhe väkivallan tai alkoholin vuoksi.