Valmistaudu lukemaan koko tarinani pitkästä ja epäonnistuneesta kodin etsinnästäni!
Olen palannut tarhalle useamman adoption jälkeen. Tässä kohtaa koiratarhan hoitajat haluavat kuitenkin kertoa, etten ole mikään ongelmapesä. Ongelma on kuulemma ollut ihmisissä ja eläimenpitokulttuurissa Liettuassa. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta en ole menettänyt uskoani ihmisiin. Päinvastoin, haen ihmisen kontaktia ja hyväksyntää.
Ensimmäisen kerran tulin koiratarhalle alkuvuodesta 2020, kun minut löydettiin hortoilemasta Alytusta, Kaniukain sillan läheltä. Löytöpaikan mukaan minut nimettiin. Valitettavasti tietoa siitä, missä olin elänyt siihen asti, ei ole.
Alusta alkaen olin erittäin ystävällinen koira ja näin ollen ensimmäinen kotini löydettiin nopeasti. Minut adoptoi mies ja hänen tyttärensä. Uudet omistajat vakuuttivat tarhalle, että saan asua isossa aitauksessa, olisin rakastettu ja pääsisin päivittäin kävelyille. Tarhan tekemä yllätysvierailu kertoi kuitenkin karua kieltä toisenlaisesta todellisuudesta. Kaksi viikkoa myöhemmin kotiutumisestani tarhan väki järkyttyi löytäessään minut lyhyeen ketjuun sidottuna. Asuin omien ulosteitteni keskellä ilman ruokaa. Tietysti siis palauduin turvakodille näiden epärehellisten ihmisten luota.
Toisen kerran minut adoptoitiin kihlaparin toimesta. Tämä nuori sotilaspari, jolla oli oma koti, lähettivät tarhalle kuvia ja videoita kotielämästäni. Minua kuvailtiin rauhalliseksi, siistiksi, kaiken kaikkiaan täydelliseksi perhekoiraksi, joihin omistajat olivat erittäin tyytyväisiä. Valitettavasti kihlaus purkautui, päädyin jonnekin kylään jälleen ketjuun kytketyksi. Kun tarha sai vihiä asiasta, puhallettin peli tai pikemminkin ketju poikki. Tällä kertaa näky oli vieläkin järkyttävämpi. Minut oli teljetty pieneen koppiin, jonka aukko oli peitetty ämpärillä, jotta minua ei olisi kuultu tai nähty. Palasin jälleen turvakodille, tällä kertaa peloissani.
Kolmannen kerran minut adoptoi nuori pari, joka hoiti minua kaksi vuotta Užupiain kylässä Alytuksen alueella eteläisessä Liettuassa. Viime kesänä heidän elinolonsa kuitenkin muuttuivat, kun vuokranantaja ei enää antanut heidän pitää koiraa. Tämän seurauksena minut palautettiin jälleen turvakodille.
Tämän viimeisen, kolmannen epäonnistuneen adoption jälkeen olen odottanut kotia, toivottavasti sitä loppuelämän kotia, nyt jo vuoden verran.
Kaikesta huolimatta luonnettani kuvataan upeaksi! Olen kuulemma vakaa ja riittävän sosiaalinen. Tietysti minulla on vielä paljon opittavaa, mutta olen motivoitunut ja opin kuulemma helposti. Katso vaikka videosta, jossa viitseliäät liettuankieliset hoitajani opettavat minulle peruskäskyjä suomeksi! Osaan jo istua ja antaa tassun! Olen saanut jo useasti kuulla nämä kauniit suomalaiset sanat: ”hyvä koira”.
Osaan kuulemma kävellä hyvin hihnassa, oli kyseessä sitten kävely luonnossa tai puistossa. Kaupungissa käyttäydyn täydellisesti, sillä en reagoi ääneen, ohittaviin polkupyöriin tai jalankulkijoihin. Sen sijaan syvennyn mieluusti mielenkiintoisiin tuoksuihin.
Osaan kuulemma kiivetä portaita, ja jopa kyvykkyyttäni matkustaa hississä on testattu. Vaikka ensimmäinen kerta, kun astuin hissiin pelotti, totuin tähänkin hommaan nopeasti. Samoin autolla matkustaminen on minulle nykyään stressitöntä, kunhan autossa ei ole liian kuuma. Osaan nousta hienosti autoon ja poistua siitä. Nautin matkan teosta ja maisemien vaihtumisesta.
Olen käyttäytynyt tapaamiani ihmisiä kohtaan erittäin ystävällisesti, olivatpa sitten lapsia tai aikuisia. Reagoin ystävällisesti kaikkiin turvakodin vierailijoihin.
Tulen hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Asun tällä hetkellä ulkotarhassa kahden nartun kanssa, eikä ruokaa tai reviiriä koskevia kiistoja ole ollut. Tarhan pihalla välillä haukun vastenmielisille koiranaapureille (mikä on ymmärrettävää, kun huomiosta joutuu kilpailemaan sadan muun tarhan koiran kanssa), mutta vakavaan konfliktiin toisen koiran kanssa en ole ainakaan vielä joutunut. Tarhan stressaavassa ympäristössä siedän kuulemma muita kohtaamiani koiria erittäin hyvin. Stressittömässä ympäristössä olen varmasti briljanttia seuraa muille koirille.
Olen matkan varrella oppinut useamman talon säännöt. Osaan esimerkiksi odottaa kärsivällisesti päästäkseni ulos. En kuulemma ole aiheuttanut melua sisätiloissa, enkä ole tuhonnut tavaroita.
Sopisin hyvin kotiin, jossa melko korkea energiatasoni otetaan huomioon. Ideaali olisi koti, jossa eletään kohtalaisen aktiivista elämää. Voisin soveltua myös ensi koiraksi ja kerrostaloon, kunhan liikunnan tarpeeni huomioidaan. Otathan huomioon, että en ole ihan pikku musti.
Olen sekä maratoonari että sprintteri samassa paketissa. Nautin pitkistä, rauhallisista ja hitaista kävelyistä sekä aktiivisesta juoksusta tai patikoinnista. Olisitko sinä oma ihmiseni? ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.