18.10.2023

Olen valloittavan suloinen Keglis. Etsin kotia, josta puuttuu pienten koiran tassujen tepsutus. ♥

Nimeni on Keglis, ja minut löydettiin pienenä pentuna kadulta harhailemasta ja tuotiin tarhalle. Omistajani eivät välittäneet minusta sen vertaa, että olisivat vahtineet missä minä kuljeksin. Kadulla yksin haahuileminen on hyvin vaarallista erityisesti pienelle pennulle. Onneksi minut huomattiin ja pääsin tarhalle turvaan. Hyvin epäsosiaaliset omistajani ilmestyivät kuitenkin etsimään minua, joten tarhan väen oli pakko luovuttaa minut heille. Ei mennyt kuin muutama päivä ja olin taas yksinäni juoksentelemassa kadulla. Minulle löydettiin uusi koti jossa minusta huolehdittiin ja olin onnellinen. Ikävä kyllä elämässä ei aina käy kuin saduissa, ja niinpä omistajani sairastui minun oltuani vuoden verran uudessa kodissani. Koska omistajani joutuu jatkossa viettämään pitkiä aikoja sairaalassa, hän haluaa että minulle etsitään uusi, hyvä koti. Minulla kävikin hyvä tuuri, ja pääsin Suomeen kotihoitoon 18.11.2023.

Olen erittäin ystävällinen sekä ihmisille että toisille koirille. Rakastan halauksia ja huomiota ja tykkään kovasti leikkiä. Jos minua ei huomioida, menen omalle paikalleni nukkumaan tai leikin itsekseni. En järsi huonekaluja ja osaan muutenkin käyttäytyä hyvin kotona. Osaan myös kulkea hyvin hihnassa ja teen kaikki tarpeeni ulos. Minulla on kuitenkin tapana rähistä vastaantuleville koirille, ja tätä on alettu työstämään namien avulla, mutta harjoittelu on vasta alussa.

Olen nuori ja aktiivinen, joten sohvaperunaksi minusta ei ole. Kotona voisi myös olla kaveri minulle jonka kanssa voisin leikkiä. Olen aika kova haukkumaan kun oijkein innostun, ja ääneni on varsin vakuuttava. Niinpä kerrostalo ei ole se ihanteellisin koti minulle, jotta naapurit eivät häiriinny ilon huudoistani. Kun jään yksin kotiin, haukun tai itken hetken perään mutta rauhoitun sitten. Myös kotiväen palatessa ilostun niin että kielenkannat laulavat. Kotihoitopaikan yhtä koiraa olen tupannut vähän komentelemaan, mutta muutoin tulen vallan mainiosti toimeen kaikkien kanssa.

Minua saa tulla tapaamaan sovitusti kotihoitopaikkaani Mäntsälään. Olisiko sinulla kodissasi tilaa aktiiviselle pienelle koirapojalle. ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.