17.6.2022

Olen iloinen ja leikkisä tyttö, tosi mukava koira, sanovat.

Taas sellainen piha! Nämä pihat eivät lopu millään. Ainoastaan steriloimalla koiria. Yksi kerrallaan, aina tuntien, että on askeleen jäljessä. Isoäiti ja 14 koiraa. Onneksi meidät löydettiin. Nyt alkaa pitkä työ. Yksi kerrallaan meitä ajetaan 100 km:n päähän eläinlääkärille. Madotukset, rokotukset, sterilointi. Tarhalle. Kärsivällisyyttä pikkuiset, kohta tulee teidän vuoronne. Isoäidille jätetään koiranruokapusseja, ettei koirien tarvisi nähdä nälkää uutta elämää odottaessa.

Tulin tarhalle syyskuussa 2019 ja vähitellen me kaikki 14 koiraa päästään turvaan. Kun meidän aitauksia siivotaan, niin juoksen iloisena ihmisten luokse ja leikin muiden koirien kanssa. Olen itsenäinen, en seuraa ihmisiä joka koloon, vaan löydän omaa tekemistä ja olen ihan onnellinen. Olen itsevarma, ehkä vähän mäyrismäinen.

Päivitys tilanteeseeni 14.6.2022

Pääsin kuin pääsinkin Suomeen omaan kotiin, ja nyt olen asustellut täällä kotikoirana jo reilut kaksi vuotta. Olen temperamentiltani rauhallinen ja itsenäinen, en mikään sylikoira, vaikka huomiosta ja rapsutuksista nautinkin. Tulen kuitenkin mieluusti sohvalle, ja yöni olen tottunut nukkumaan isäntäväen sängyssä. Silloin saatan käpertyä välillä kainaloonkin.

Olen oppinut peruskäskyjä rauhallisessa ympäristössä, kuten odota, istu, maahan, tassu (toinen tassu), jopa high five, ruoan kanssa odota ja ole hyvä. Olen todella vastaanottavainen, ja opin namien avulla hyvin nopeasti uusia asioita. Lelujen ja pallojen perässä en oikein viitsi juosta, joten joku muunlainen aktivointi, kuten nenän käyttö voisi olla enemmänkin minun juttuni.

Ulkoillessa en ole suhtautunut agressiivisesti muihin koiriin, vaan annan heidän haistella. Mutta tilanne kuitenkin jännittää. Välillä intoudun kyllä itsekin haistelemaan sopivassa tilanteessa. Olen siis utelias. Mutta leikit toisten koirien kanssa ei minua kiinnosta. Joten koirapuistot voi unohtaa.

En puolusta, ruokaa, leluja tai ihmisiä, eli minkäänlaista resurssiaggressiota minulla ei ole ilmennyt. Olen siis tässäkin mielessä oikein helppo ja rauhallinen hauveli.

Syy miksi etsin jälleen uutta kotia on se, etten ole missään vaiheessa kotiutunut suuren kaupungin keskustaelämään. Olen sielultani maalaistyttö, joten kaupungin kovat äänet, autot ja ihmisvilinä ovat minulle liikaa. Heti kun astun ovesta ulos, maailmani täyttyy hälinästä, kolinasta, lasten huudoista, ohi kiitävistä autoista jne. Silloin iskee paniikki päälle ja haluan joko syliin tai mahdollisimman nopeasti takaisin turvalliseen kotiin. Niinä kertoina kun pääsen ulkoilemaan rauhalliseen metsään nautin, mutta olen edelleen varuillani. Esimerkiksi yli lentävät lentokoneet tai helikopterit saavat minut stressaamaan.

Olen nyt saanut olla reilun viikon kotihoidossa Kauniaisissa omakotitalossa, jossa on oma piha. Valitettavasti tällainen muiden mielestä rauhallinen lähiöelämäkin on minulle stressaavaa. Sisällä olen rentoutunut enkä säiky ääniä, mutta ulkona pelkoni heräävät ja esimerkiksi naapurin pihoilla leikkivien lasten äänet ovat liikaa ja kipitän oitis pihalta sisälle turvaan.

Etsinkin nyt loppuelämän kotia jostain kaukaa kaupungin vilinästä, eli sananmukaisesti maaseudulta. Lapsiperheeseen en sovellu, koska pikkuihmiset ovat mielestäni pelottavia. Kotihoidossa on toinen uroskoira, jonka kanssa tulen kyllä toimeen, vaikka yritän välillä vähän pomotella.

Löytyisikö täältä Suomesta minulle koti maaseudulta sellaisen ihmisen luota, jolla olisi kokemusta minunlaisesta hauvelista ♥