Minun kotini on valitettavan tuttu tarhan työntekijöille, ja myös vapaaehtoisille Suomesta. Vanha mummo, jonka pihalla mellastaa vaihtelevan kokoinen lauma villiintyneitä, steriloimattomia koiria. Mummo ei hoida koiriaan asianmukaisesti, hyvä kun kykenee pitämään itsestään huolta. Talo hädin tuskin pysyy enää pystyssä ja on sisältä niin saastainen, että haju tyrmäisi helposti tottumattoman ihmisen. Mummo elelee siellä kuitenkin koirien ja kissojensa kanssa. Hän ei myöskään yleensä suostu luovuttamaan koiria tarhalle, vaikka ei selviydykään ison lauman kanssa. Tällä kertaa ihme kyllä yhteisymmärrys saavutettiin, ja mummo suostui luovuttamaan 16 koiraa tarhalle, joista 11 oli pentuja.
Niin minä ystävieni kanssa pääsin turvaan tänne Mazas Draugasin tarhalle ja etsiskelen nyt täältä käsin omaa kotiani. Minä olin elänyt ulkona mummon luona asuessani, enkä ollut sosiaalistunut ihmisiin, joten on vaatinut ponnisteluja tarhalla luoda luottamuksen side. Rohkaistun muiden koirien seurassa, joten olisi suotavaa, että tulevassa kodissani olisi koira kaveri, jolta saisin tukea jännittävien asioiden kohtaamiseen.
Vieraita ihmisiä jännitän, mikä on ihan ymmärrettävää koska en ole entisessä elämässäni juurikaan nähnyt muita kuin mummon ja satunnaisesti paikalla käyvät viranomaiset ja vapaaehtoiset. Kuitenkin, kun tutustun ihmisiin ja muurini ovat murtuneet, olen läheisyyden kipeä ja rapsutuksia rakastava kaveri.
Tärkeintä olisi, että saisin rakastavan kodin, jossa ymmärretään herkän koiran tarvitsevan hieman aikaa rohkaistuakseen. Olen vielä nuori ja elämällä on minulle paljon annettavaa. Unohtaisin mieluusti menneisyyteni unohdettuna ja keskittyisin tulevaisuuteeni oman perheeni kanssa. ♥
