Miltäs teistä tuntuisi, jos asuisitte yksin pimeässä ladossa ketjulla kiinni ja naapurit toisivat ruuaksi vanhoja leivänpaloja? Ai niin, sitten kuljin tolpan ympäri ja se ketju jäi jumiin 20 cm:n pituiseksi.
Tuli lunta ja oli tosi kylmä. Näin istuin ainakin pari päivää. Ihmiset, jotka olivat omistajiani, muuttivat pois ja jättivät minut tänne. Älä ole liian surullinen, omistajilleni alkoholi oli paljon tärkeämpää kuin koira. Naapurit kyllästyivät tuomaan minulle ruokaa ja soittivat paikalliseen ministeriöön. He soittivat eläinsuojeluyhdistykselle.
Minua tuli hakemaan oikein monta ihmistä. Mukana oli vielä suomalaisiakin, he olivat täällä kylässä ja halusivat tutustua eläinsuojeluyhdistysten toimintaan. Olin niin hurjan iloinen nähdessäni ne ihmiset, vaikka ensi murisinkin heille, kun en tiennyt onko he kivoja. Kun ymmärsin, että he tulivat minua auttamaan ja pääsin irti ketjusta, juoksin ympäriinsä ja pussasin niitä kaikkia. Kun minut oli pelastettu, ihmiset ei oikein tienneet mihin minut laittaa. Tarha oli tupaten täynnä. Vapaaehtoiset oli just käyneet pelastamassa pikkuiset pennut, jotka olivat jäätymässä ulkokopissa heitteille jätettynä.
Eläinsuojeluyhdistyksen nainen (jonka omassa kotona asui 5 pelastettua kissaa ja 2 pelastettua koiraa) keksi, että vähän matkan päässä on autiotalo, jossa on hieno ulkotarha ja koirankoppi. Minä voisin mennä sinne ja hän kävisi siellä kerran päivässä ruokkimassa ja viemässä eläinlääkäriin. Tämä ihana nainen asui 70 km:n päässä tästä kylästä. Ne suomalaiset alkoi näyttää tosi surullisille. Ne sanoi, että voin lähteä heidän mukana Vilnaan. Niin sitten ajoin 2 tuntia yötä myöten ja tykkäsin tosi paljon olla autossa. Olin ihan hiljaa ja rauhassa, olihan minulla lämmin ja hyvä olla. Kävin piipahtamassa kivassa talossa, jossa oli 2 kissaa ja 2 koiraa. Sanoivat, että tästä tulee väliaikainen kotini.
Olin vähän peloissani, halusin leikkiä koirien kanssa, mutta en oikein osannut. Vähän rähähdin kaikille ja sitten olin taas kiltti. Paitsi niille kissoille. Niitä minä ihan pelkäsin. Ihmisten seurasta taas en voisi saada tarpeeksi. Siellä oli sellainen mies ja iso poika ja hyppäsin niiden syliin. En siis pelkää ihmisiä yhtään. Seuraavana päivänä lähdin eläinlääkärille ja sekin sanoi, että voisin asua klinikalla viikon, kun olen niin kiltti. Se on vähän kuin karanteeni, eli katsotaan että olen varmasti terve. Minut myös sterilisoitiin, niin kuin kaikki eläinsuojeluyhdistysten pelastamat koirat. Ei-toivottuja pentuja täällä on ihan liikaa. Eläinlääkäri huomasi, että olin ilmeisesti ketjunpätkässä ollessani yltänyt toisella tassullani kaivamaan jotain, kun siitä oli kaikki kynnet kuluneen ja kynsienytimet tihkui verta. Toisessa tassussa minulla taas oli aivan liian pitkät kynnet.
Kohta alkaa elämäni kotihoidossa. Jos olen kiltti ja sopeutuvainen ja oppivainen niin kuin tähän mennessä näyttää, niin saan ruveta etsimään uutta kotia. Jospa joku antaisi minulle mahdollisuuden olla ihan oikea kotikoira!
Lisää uutisia
Olen ollut nyt noin kolme viikkoa kotihoidossa kolmen koiran ja kahden kissan perheessä. Minusta on kuoriutunut energinen pakkaus, aina valmis lenkille ja leikkimään. Olen hieman dominoiva, mutta en tarkoita sillä pahaa ja tykkään rajuista leikeistä. Alkuun rähähtelin muille koirille, kun en tiennyt, miten heidän kanssa pitää olla. Vähitellen olen alkanut rauhoittumaan ja luottamaan muihin.
Ihmisille olen todella rakastavainen, kiipeän syliin, tulen koko ajan luokse. Kissoja kunnioitan sisätiloissa enkä kiinnitä niihin huomiota, ulkona pihalla haluan taas leikkiä ja jahdata niitä. Nukun yöt ja päiväunet rauhassa ja hiljaa omassa huoneessani ja ollen täysin sisäsiisti.
Toisen etujalankani kynnet ovat kuluneet täysin (oletettavasti yritin vapauttaa itseään kiinni jumittuneesta lyhyestä ketjusta kaivamalla toisella jalalla), joten onnun vielä ja arastan etujalkaani.
Olen käynyt jo kävelylenkeillä kaupungissa, enkä reagoi autoihin, ääniin, vastaantuleviin koiriin tai ihmisiin. Sanovat minua rohkeaksi koiraksi. Olen oppinut tykkäämään automatkoista ja hyppään autoon innoissani. En ole näyttänyt merkkejä, että pelkäisin ihmisiä tai ihmisten eleitä, en todennäköisesti ole kokenut väkivaltaa aikaisemmassa kodissani.
Tulen kuitenkin ihmisen luokse todella nöyrästi ryömien ja jähmetyn silittäessä, tarvitsen vielä rohkaisua ja paljon ihmiskontaktia.