Olen ollut tarhalla jo syyskuusta 2020 ja se on pitkä aika kotimaassani, jossa paikalliset ovat aika innostuneita koirien adoptoinnista ja kivat, rohkeat pikkukoirat lähtevät parin viikon sisällä koteihinsa.
Minä katselen perään suurilla silmilläni, häkin periltä. En oikein osaa tätä markkinointijuttua tarpeeksi hyvin.
Minut löydettiin autiotalon pihalta toisen koiran kanssa. Tavallinen tarina kotimaassani, maaseutu tyhjenee, autioituu, vanhukset lähtevät sairaalaan, nuoriso muuttaa ulkomaille ja kaupunkiin töiden perässä. Koirat jäävät.
Haluan olla kiltti tyttö ja tarha on minulle liian kovaääninen, hermostuttava paikka. Olen hurjan kiintynyt hoitajiini ja kaipaan omia ihmisiä. Tarhan ihmiset eivät malta odottaa, miten muutun hassuksi ja iloiseksi koiraksi kunhan pääsen rentoutumaan omassa kotona.