Olen saanut oman kodin 07.2018 ♥
Omistajani, vanhemmanpuoleinen rouvashenkilö, soitti eläinsuojeluyhdistykselle, että nyt niitä pentuja olisi liikaa pihalla. Kun eläinsuojeluväki tuli meille, heille tuli taas kovasti paha mieli. Minä, sulosilmä mopsimix lyhyellä turkillani, istuin pihan perällä rautaketjulla kiinni lahoavassa koirankopissa. Olin selvästi taas kantavana ja edellisetkin pennut vielä juoksivat pihalla, siis ne jotka olivat selvinneet.
Omistajan ilmoitti ylpeänä, että hänen oli onnistunut tappaa suurin osa pennuista tuolla minun rautaketjulla hakkaamalla. Pitäisikö sitä yrittää ymmärtää? Sitä, että omistajallani ei ole itsellekään paljon ruokaa ja jos hän haluaisi mehevää paistettua kananrintaa, niin ei hänellä ole varaa mennä kauppaan niin kuin muilla ihmisillä. Hän pyydystää yhden kanan pihalta, tappaa sen, kynii ja paistaa. Ei täällä maaseudulla vieroksuta verta ja kuolemaa. Se on läsnä koko ajan. Onko se julmuutta vai pelkkää selviytymistä? Miten koira eroaa kanasta? Kana on ruokaa ja koira on vahti. Kummallakin on hyötytarkoitus, se siitä. Koira makaamassa jossain sohvannurkassa on kaupunkilaisten turhuutta.
Joka tapauksessa, eläinsuojeluyhdistyksen väki keräsi meidät kaikki pois sieltä pihalta. Onneksi omistajani antoi minutkin pois. Hän oli jo kyllästynyt siihen, että niitä pentuja tuli jatkuvasti, kun naapurin poikakoirat tulivat siihen minua ihailemaan ketjun päässä. Pääsin kotihoitoon enkä kyllästy millään sellaisiin minulle uusiin juttuihin kuin syli ja sänky. Niin monta vuotta olen palellut, nyt minua ei saa millään pois lämmöstä ja pehmeistä sohvankulmista. Olen niin ihana, että jotkut suomalaiset päättivät lähettää minut kotihoitoon Suomeen etsimään omaa ikuista kotiani. Passi kainaloon, olen Suomessa tavattavissa heinäkuusta lähtien!
