Minun nimeni on Krokas, kuten krokotiili. Arvaa itse, miksi sain tuollaisen nimen. Äitsykkini oli maaseudun vahinkopentuja tuottava koiranen, kunnes tämän tarhan porukat ottivat minut ja sisarukseni huostaan ja steriloivat äitikoiran. Taas yksi vahinkopentutehdas suljettu!
Sisarukseni löysivät kodin nopeasti ja minä poika jäin ylijäämäpennuksi. Onneksi pääsin kotihoitoon ja olen odotellut täällä jo pitkään omaa kotiani. Maassa, jossa on paljon vahinkopentuja, niin aina pentueesta joku tuppaa jäämään kodittomaksi. Olen hurmaava tankki, sanoo hoitoperheeni. Leikkisä, rohkea, ihmisrakas hulivili. Toisia koiria pomotan oikein toden takaa ja kaikki namit ja lelut ja ihmisen huomio on minun ja vain minun. Liettuankielessä on sellainen kiva sana kuin ”naglas”, se tarkoittaa sellaista ovelaa päältäpäsmäriä, joka huijaa aina lautapeleissä, niin että voittaisi veljensä ja sitten tuijottaa isiä ja äitiä viattomasti silmiin, että en minä mitään huijannut. Ulkonäöltäkin olen hassunhauska, liian iso pää, tukeva karvainen ruumis ja lyhyet tappijalat. Mitä mainioin pentu.
Onnistuisikohan oman kodin löytäminen Suomesta kun kotimaasta sellaista ei löydy?