10.2.2024

Hei kaikki! Minä olen Kroksas, ihana seniorikoira, pieni koira suurella sydämellä. ♥

Löysin tieni Penkta Kojan suurelle tarhaalle, kun entinen omistajani ei enää voinut pitää minusta huolta. Olen ollut täällä tarhalla kohta jo vuoden päivät ja se on kaltaiselle pienelle papalle aivan liikaa. Elämä on näyttänyt nurjat puolensa, mutta meikä poika vaan jaksaa iloita pienistä asioista, vaikkapa vain lempeästä katseesta.

Minusta huomaa, että vaikka olen hieman ujo, hakeudun silti ihmisen luokse. Alun jännityksen jälkeen totun kuitenkin nopeasti uusiin tilanteisiin. Otan omalla vaatimattomalla ja lempeällä tavallani osaa kaikkeen mahdolliseen.

Lähden iloisesti mukaan vapaaehtoisten kanssa lenkille. Olen erittäin ystävällinen, hellyyttävä ja muiden koirien kanssa hyvin toimeen tuleva koira. Lojaali luonteeni kaipaa lujaa sidettä omaan ihmiseeni, jonka tapaamista odotan innolla. Oli ihmiseni sitten minkä kokoinen, ikäinen, näköinen tahansa, tulen rakastamaan häntä ehdoitta. En edes välitä puoluekantaasi tai ketä pressaehdokasta äänestit! Ihan oikeasti, tähän ikään tullessa olen ymmärtänyt olla erossa politiikasta! Supervoimani on hyväksyä kaikki sellaisina kuin ovat. Tällaista harmonista ja tasapainoista käytöstä voi odottaa vain viisaalta seniorilta, joka on oppinut nauttimaan hetkestä.

Olen tällainen piskuinen papparainen, mutta minun sydämeni on sitäkin suurempi! Olisiko sinulla paikkaa tällaiselle kanelin väriselle kaverille kainalossasi? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.