Hei, olen iloinen ja ystävällinen Krona vailla ikiomaa rakastavaa kotia. ♥
Olen saanut oman kodin 09.2022 ♥
Kiltit ja välittävät ihmiset löysivät minut torilta vaeltelemasta ja etsimässä ruokaa. Minut vietiin ensin kunnalliselle tarhalle, josta omistajat voivat hakea kahden viikon kuluessa. Kukaan ei kuitenkaan kaivannut minua, joten jouduin vaihtamaan paikkaa. Onneksi minut otettiin tänne Penkta Kojan tarhalle, jossa saan olla turvassa ja minusta pidetään huolta.
Tulin tänne jo lokakuussa, eikä kukaan ole vieläkään halunnut tarjota minulle kotia. Joten siksi käännyn teidän suomalaisten puoleen. Olenhan kaikin puolin söpö ja mukava hauveli. Alkuun voin hieman ujostella uusia asioita ja ihmisiä, mutta pääsen siitä yli nopeasti. Sen jälkeen minusta kuoriutuu oikein leikkisä ja ihmisiä rakastava tyttö. Rakastan ja haluan huomiota osakseni. Lapset ja toiset koirat eivät ole mikään ongelma.
Joten voisitko löytää sydämestäsi minun kokoisen palasen? Käythän täyttämässä adoptiohakemuksen, niin pääsemme tutustumaan lähemmin. ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.