22.9.2023

Olen pieni ja suloinen Kukas, nimeni tarkoittaa kokkia, ehkäpä siksi, että tykkään ruoasta. Tykkään myös kovasti ihmisistä, enkä osaa päättää kummasta tykkään enemmän?! Toivottavasti minun ei tarvitse valita, vaan saisin kummatkin. Minua voi tulla moikkaamaan tositarkoituksella kotihoitopaikkaani Keravalle, herkkujen kera- tietenkin!

En tiedä täytänkö edes rescuekoiran kriteerejä, sillä en ole tainnut olla missään vaiheessa varsinaisesti koditon. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka omistajuus on vaihtunut, on minulla silti ollut oletettavasti koko ajan katto pääni päällä. Edellinen omistajani muutti ulkomaille eikä voinut ottaa minua mukaansa. Näin ollen minut luovutettiin Penkta Kojan suurelle koirarhalle. Onneksi matkani jatkui sieltä suoraan kotihoitopaikkaan.

Nyt nytkähtää liikkeelle seuraava kappale elämässäni, sillä arvaatkaas mitä?! Samaan aikaan, kun tätä kuvausta minusta julkaistaan sinne Nettiin, olen matkalla Liettuasta Suomeen. Matkustamme kuulema kauhean pitkän matkan sellaisessa koirakuljettimessa maanteitse ensiksi Liettuasta Latviaan aina Viroon asti. Hetken aikaa laiva on lastattu koirilla, kunnes päädymme Suomeen ja jatkamme luovutustilaisuuteen Klaukkalaan ja siitä vihdoin kotihoitopaikkaani Keravalle. Pieni koira taitaa olla siinä vaiheessa jo melkoisen väsynyt, mutta reipas pitää olla. Onhan se tavaramerkkini. Ja luovutustilaisuudessa on kuulema nakkitarjoilu. Minulla on myös sellainen tutina, että siellä kotihoitopaikassani varmaan jo lihapadat höyryävät, eikös vaan!? Mikä onkaan sitten päätepysäkkini, mene ja tiedä? Uskon, että joku siellä kuulijoista voisi aavistella minne tieni vie?

Poikkean tyypillisestä rescuekoirasta myös siinä mielessä, että harvoin kuulee sanottavan, että koira sopisii melkeinpä minkälaiseen kotiin tahansa. No, kodin täytyy tietenkin olla hyvä. Ja voihan olla, että minulle iskee hetkellinen huoli ympäristön vaihtuessa. Kotikoiraurani ennuste on kuitenkin hyvä, vaikka pientä taantumaa tulisi.

Vaikka paininkin pelastetuiden höyhensarjassa, kutsukaamme meikäläistä kuitenkin rescueksi, sillä yksinkertaisesti se kuulostaa hyvältä! Olen nimittäin urhea selviytyjä! Luonteeltani olenkin rohkea, utelias ja sosiaalinen koira, joka tuntee kodin säännöt erittäin hyvin. Olen seuramies parhaimmasta päästä ja promenaadeilla kävelen kauniisti hihnassa.

Tunne oloni hyväksi uudissa paikoissa. Olen erittäin vastaanottavainen uusia ihmisiä kohtaan. Ja jos jotain aivan erityisesti olen, olen todellinen ”family man”. Sopisin hyvin lapsiperheen silmäteräski tai aikuistalouden lempeäksi kanssaeläjäksi. Nautin suuresti kaikesta osakseni saamastani huomiosta. Silitykset ja kehut kelpaavat. Mutta yhtä hyvin ne nakit! Parasta olisi, jos saisin niitä kaikkea ja vieläpä lämpimässä sylissä. Ja… ai niin, leikistäkin tykkään!

Kaiken kaikkiaan olen mutkaton, ystävällinen ja hyvätapainen koiraherra, joka olisi valmis asettumaan aloilleen loppuelämän kotiini ja tulla jäädäkseni.

Jos sydämesi läikähti minulle ja olet valmis kohtaamaan kanssani loskasäät ja eläinlääkärikustannukset, mutta myös lempeän läsnäoloni iloisissa kuin lohdutusta vaativissa hetkissä, saattaisin olla kaipaamasi ystävä. Jos olet tätä mieltä vielä huomenna, niin kerro se minulle. Minusta koirien oikeasti kiinnostuneet voivat tulla hieromaan tuttavuutta kanssani kotihoitopaikkaani Keravalle ♥.

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.