Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Labis nyk. Lenni

31.10.2023

Hei, olen ujo ja hellyyttävän nallekarhumainen Labis. Etsin selänrapsuttelijaa tositarkoituksella.♥

Terve vaan! Olen komea poika Labis. Tarinani alkaa Molėtain kaupungista ja elettiin loppuvuotta 2020. Yhtenä päivänä olin ilmestynyt erään perheen pihalle. Kukaan ei tiedä mistä tulin ja mitä olin kokenut. Hyvät ihmiset ruokkivat minua, mutta olin niin arka, että pidin heihin etäisyyttä. Pysyttelin kuitenkin lähettyvillä. Viisaat ihmiset rakensivat häkin, jossa oli automaattisesti sulkeutuva ovi, ja laittoivat sinne ruokaa. No, kukapa kieltäytyisi ilmaisesta ateriasta ja niinpä minä poika jäin kiikkiin ja pääsin Utenan tarhalle.

Olen varsin mukava ja kiltti koira, mutta hieman ujo uusia ihmisiä kohdatessani. Tunnistan hyvin nimeni ja minusta voisikin saada oivan harrastuskaverin. Tullessani tarhalle olin niin peloissani, etten tiennyt edes miten kulkea hihnassa. Kaikki oli niin uutta ja jännittävää. Nyt osaan kulkea hienosti remmissä ja minua on käytetty jopa kaupungissa, missä kuljin vaikeuksitta portaita. En pelännyt kaupungin ääniä ja pääsin jopa kahvilaan mukaan. Eniten minä poika viihdyn kuitenkin luonnonhelmassa. On hajuja ja rauhallista. Olen myös melkoinen vesipeto. On mukava käydä kahlaamassa ja vilvoittelemassa kesäkuumalla.

Minua on testattu myös kissojen kanssa. Ensimmäisellä kerralla, kun jouduin kissahuoneeseen, pelkäsin niitä. Sopisin siis myös perheeseen, missä on näitä kehrääjiä. Tulen myös hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Jaan häkkini toisen uroksen kanssa ja tulemme mainiosti toimeen. Rakastan sitä, kun minua silitellään ja annan käsitellä itseäni hyvin. Minua saa myös nostella ja koskea.

Sovin varmasti monenlaiseen kotiin kultaisen luonteeni ansiosta ja kodissani voisi olla yksi tai useampi koirakaveri odottamassa. Myös kissat hyväksyn. Olen kuitenkin ujo, joten perheeni tulee ymmärtää, että tarvitsen aikaa tutustumiseen. Olisiko sinulla sydämessäsi ja kodissasi paikka minulle? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.