Olen sellainen heppu, että minulla voisi olla kokonainen laatikollinen rusetteja sekä kravatteja, ja antaisin pukea ne ilomielin, kun lähtisimme yhdessä kaupungille. Ehkä menisimme kahvilaan, tai puistoon kävelemään. Ei sen väliä, kunhan olisimme yhdessä. Nyt kun olet saanut tämän mukavan mielikuvan ajatuksiisi, palataanpa hieman taaksepäin siihen hetkeen, kun minut pelastettiin tarhalle.
Minut on löydetty Vilnan alueelta keskellä kylmintä talvea, ketjuun kahlehdittuna, vailla ruokaa ja pääsyä lämpimään. Olihan minulla toki jokin kopin tapainen, jonka oviaukossa roikkui kankaan riekale, mutta ei se lämpöä pitänyt. Päiväni olivat täynnä nälkää ja kylmyyttä. Olin hyvin laiha ja elämäni oli ollut pelkkää selviytymistä. Jotenkin kuitenkin päivästä toiseen jaksoin sinnitellä, kunnes onneni kääntyi ja hyvät ihmiset löysivät minut.
Koska olen elänyt ketjun päässä pienessä kylässä, kaikki on minulle uutta. Tarvitsen aikaa sopeutuakseni uuteen elämään sekä kaupungin hälinään ja vilinään. Minä vielä harjoittelen kulkemista vierellä, vetämättä hihnassa, reagoimaan paremmin nimeeni ja niin edelleen.
Onneksi minkä tahansa koiran voi kouluttaa, kunhan löytyy halua, aikaa ja kärsivällisyyttä. Tarhalla uskotaankin, että kärsivällisellä koulutuksella minusta tulee mainio kaupunkikoira.
Käytökseltäni olen uskomattoman kiltti ja suhtaudun jopa vieraisiin ihmisiin luottavaisesti. En ole kertaakaan tarhalla osoittanut aggressiivisuutta. Asun sisätiloissa omassa häkissäni, muiden koirien kanssa samassa huoneessa, ja merkkailen jonkin verran reviiriäni. Isomman hädän teen aina ulos, joten sisäsiisteys on opeteltavissa.
Toiveeni olisi löytää oma perheeni, jossa voisi olla jo ennestään koira kaveri, mutta pärjään kyllä ainoanakin koirana. Tärkeintä minulle olisi se oma pehmeä peti ja kuppiini ilmestyisi ruokaa joka päivä. Vaatimattomana miehenä en rohkene liikoja pyydellä, mutta jos kainaloonkin joskus pääsisi, voisin huokaista onnesta. ♥
