Lara

Sukupuoli:

Syntymäaika: 04.2014

Koko: n. 65 cm, 40 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa (kotiutui tarhan kautta)

Kotiutunut: 04.2022

Saapunut tarhalle: 03.2022

10.4.2022

Minä olen Lara, lempeä ja ystävällinen rottweiler vailla omaa eläkepäivien kotiani. ♥

Olen saanut oman kodin 04.2022 ♥

Suklaanruskeat surulliset silmät, iso musta nenänpää ja nallekarhumaiset tuulessa lepattavat korvat. Se olen minä, Lara.

Päädyin tänne tarhalle, sillä entinen omistajani ei enää pystynyt –tai pikemminkin ei halunnut– pitää minusta huolta. Hoitajieni mukaan minut tuotiin tarhalle todella surullisista olosuhteista. Sellaisista, missä kenenkään koiran ei tulisi joutua elämään.

Juuri tarhalle tultuani katseeni oli kuulemma ihan lohduttoman surullinen. Olin todella vaisu ja varovainen, melkein jopa apaattinen. Päiviä ja viikkoja kuitenkin kului, ja mitä enemmän aloin tuntemaan tarhaa kodikseni, sitä eloisammaksi katseeni ja olemukseni hiljalleen muuttui. Nykyään hoitajani sanovatkin, että olen aivan eri koira kuin tullessani. –Ja niinhän minä tavallaan olenkin, sillä tarhan työntekijöiden uskomaton työ ja huolehtiminen ovat saaneet elämänilon pilkkeen palaamaan takaisin silmiini.

Luonteeltani olen kerrassaan valloittava persoona. Hoitajani kuvailevat minua älykkääksi, ystävälliseksi, lempeäksi ja äärimmäisen viisaaksi koiraksi. Olen myös ihka elävä 40 kg painava halinalle, sillä rakaaastan yli kaiken ihmisten antamaa huomiota ja rakkautta!

Olen rescuekoirana tietyssä mielessä hieman spesiaalimpi tapaus, sillä alkuperästäni on olemassa selkeät asiakirjat, joissa näkyy niin tarkka syntymäaikani kuin myös rotuni. Näistä jälkimmäinen myös hieman rajaa minulle sopivia kotivaihtoehtoja, sillä tulevassa perheessäni olisi hyvä olla aiempaa kokemusta rottweilereistä tai vastaavasti paljon motivaatiota ja resursseja tutustua kyseiseen rotuun huolellisesti ennen ja jälkeen kotiin saapumiseni. Tulevaa kotiani ajatellen tarhan työntekijät ovat myös sitä mieltä, että minun olisi parasta päästä asumaan perheen ainoana koirana ja vielä kodissa, jossa ei olisi alle teini-ikäisiä lapsia.

Haluaisin kovasti päästä omaan loppuelämän kotiini viettämään ihania rakkauden täyteisiä eläkepäiviä. Olisiko sinulla tarjota minulle sellainen? ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.