Olin vasta kuukauden ikäinen ja nökötin siinä roskiksen luokse hylättynä kylmänä iltana pienessä liettualaisessa kylässä. Ohiajava perhe näki minut ja otti onneksi mukaansa kotiinsa. Olin tosi sairas ja matoinen ja perhe paransi minua, ruokki ja rakasti. Perheellä on ennestään kolme pelastettua koiraa ja he heti aluksi kertoivat minulle, että en voi jäädä heidän luokseen asumaan. Heidän pitää löytää minulle uusi koti.
Olen siis kasvanut koko elämäni ihanassa perheessä ja olen kuulemma leikkisä mutta kiltti. En tuhoa tavaroita ja opin asioita nopeasti. Mutta uutta perhettä ei ole löytynyt.
Minun ihana perhe ei millään halua antaa minua koiratarhalle, eikä niissä kyllä paljon tilaakaan ole. He olisivat voineet jättää minut sinne kylmään iltaan jonkun muun pelastettavaksi, mutta ottivat minut vaikka tiesivät, että en voi jäädä. Siksi kaikki laittoi nyt kovasti viidakkorummun käyntiin ja yrittää löytää minulle kotia. Meitä on vaan NIIN paljon täällä Liettuassa, koiria, jotka etsivät kotia. Jos joku vähän pelkää ottaa rescuekoiraa, niin minä olen hyvä vaihtoehto, olen kadulta pelastettu, mutta asunut koko elämäni perheessä. Minulla ei ole huonoja muistoja, minut on hoidettu hyvin ja olen tarpeeksi nuori oppimaan ihan kaikkea.