21.10.2023

Onko sinulla valtavasti rakkautta jaettavaksi? Minä otan mielelläni sen kaiken vastaan! Et ikinä usko, kuinka paljon tällainen pikkukoira voikaan imeä hellyyttä ja ihailua itseensä…

Tervehdys! Jos osaisin, liittäisin tähän mukaan kuninkaallisen vilkutuksen kuin Englannissa konsanaan, mutta kaikkeen eivät nämä pienet tassuni taivu. Minä olen Lenia, upea leidi parhaassa iässä! Olen viisivuotias ja kinuskinruskea täydellisesti kainaloon sopiva koirarouva. Pienet korvani ovat valmiina vastaanottamaan kaikki ylistyssanat, joita haluat minulle rapsuttelun lomassa kuiskutella.

Minut löydettiin harhailemasta yksin pieneltä kylätieltä Pet Rescue Finlandin vapaaehtoisten vieraillessa tarhoille. Minulta oli löydettäessä jäänyt muutamat kauneusunet välistä, sillä kauniissa turkissani oli kirppuja ja niiden jättämiä kaljuja kohtia. Mazas Draugasin tarhan hyvässä hoidossa olen kuitenkin päässyt eroon moisista parasiiteista!

Tarhalla huomattiin myös toisen jalkani patellaluksaatio, joka toimii operoinnin jälkeen mainiosti. Nykyään ainoa huomautettava asia terveydessäni on silmien vuotaminen, joka mielestäni on aika pieni seikka tällaisten koettelemusten jälkeen. Huomaathan, että vaikka tarhalla meidät tutkitaankin niin hyvin kuin mahdollista, voi tällainen kuitenkin myöhemmin osoittautua hoitoa tarvitsevaksi seikaksi.

Olen luonteeltani rauhallinen, ystävällinen ja lempeä. Pidän kovasti ihmisistä sekä muista koirista. Sopisin siis luonteeni puolesta varmasti monenlaiseen perheeseen. Kissoihin en ole tutustunut yhteenkään. Kaipaan elämääni rapsutuksia ja lämmintä syliä.

Minua on kuvailtu myös vaatimattomaksi, mutta sanoisin tähän kyllä itse, että tyydyn vain parhaaseen. Parhaaseen perheeseen ja parhaaseen ystävään, joka minulle Suomesta on mahdollista löytää. Nämä samat tyypit, jotka minut löysivät, auttavat kuulemma siinä kodin etsinnässäkin! Heille voi laittaa nyt ihan heti jonkin hakemuksen. Minä en osaa sellaista kirjoittaa, joten tee sinä se. Minä odottelen toiveikkaana täällä tarhalla ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Video 1.

Video 2.

Video 3.

Video 4.