Muutaman päivän ajan minä ja ystäväni Mucu kuljettiin ympäri maaseudun tienvarren bussipysäkkiä. Bussit tuli ja meni ja ihmisiä kulki edestakaisin, mutta ei me löydetty sitä, mitä me etsittiin. Joku oli tuonut meidät siihen pysäkille ja jättäneet ja me odotettiin, että se tulisi hakemaan meidän takaisin. Takaisin kotiin. Aika varmasti meillä on ollut vanhemmanpuoleinen omistaja ja hänen jouduttuaan sairaalaan omaiset eivät ole jaksaneet meistä välittää. Bussipysäkki on sikäli kiva hylkäyspaikka, kun tässä on aina ihmisiä ja joku varmasti meidät nappaisi mukaansa.
Muutaman päivän jälkeen ihmiset tosiaan soittivat eläinsuojeluyhdistykselle, että hakisivat meidät pois. Me voitaisiin vaikka jäädä auton alle ja talvikin on tulossa.
Nyt minun kuulemma pitäisi mainostaa itseäni että saisin uuden eläkeläiskodin. Mitäs sanoisin?
Lisää uutisia
Kuulkaas arvon ihmiset, on sellainen juttu, että tälle leidille on varattu matka Suomeen.
Minä ja kaverini Mucas, joka on saanut jo oman perheen, matkaamme yhdessä Suomeen ja minä pääsen kotihoitoon Mucaksen perheeseen.
Minua on nyt puunattu ja tuunattu valmisteluiden merkeissä. On käyty eläinlääkärillä, missä oli muuten hurjan kivaa. Ottivat kaikenmaailman verikokeita ja kakkakikkareidenikin perässä juoksentelivat! Kummallisia nuo ihmiset…
Minulla oli kuulemma kaikki hienosti. Ensin hieman huolestuivat, kun sydämestäni kuului jotain, mutta erikoiseläinlääkärillä tutkittiin uudestaan ja ei mitään löytyt. Olen siis ihan valmis paketti matkaamaan Suomeen kotihoitoon tai toki mieluummin suoraan omaan kotiin.
Minä olen sellainen iloinen, reipas ja helposti käsiteltävissä oleva seniorilady.
En olisi ikinä uskonut, että minä voin saada tällaisen mahdollisuuden kaiken elämässäni kokemani jälkeen. Voin vielä saada oman kodin, jossa minua rakastetaan ehdoitta ja voin käydä kävelyillä yhdessä minun oman perheeni kanssa. Voiko parempaa toivoa?