Kuulumisia kotihoidosta 1.8.2026
Hei, pysähdythän hetkeksi kuulemaan tarinani uusimpine käänteineen.
Elämäni käännekohtia voisi olla hylätyksi tuleminen, hektinen tarhaelämä, osittainen sokeutuminen tai diabeteksen puhkeaminen. Sen sijaan suurin elämäni käännekohta oli kuitenkin ikioman kodin saaminen Suomesta. Puolitoista vuotta sitten sain aivan uuden elämän täällä. Elämän, josta en edes olisi osannut aiemmin edes haaveilla.
Joudun nyt kuitenkin vaihtamaan kotia. En nimittäin osaa olla yksin, vaan ulvon ja huutelen ihmiseni lähdettyä ovesta, aina siihen saakka, kunnes hän palaa takaisin. Lattialta löytyy pissiläikkyjä yksin oltuani, vaikka muutoin olen sisäsiisti. Etsinnässä olisikin koti, jossa yksinoloja tulisi mahdollisimman vähän.
Noh, mutta enemmän minusta.
Näin kesäisin voit löytää minut makoilemasta takapihaltamme itse kaivamastani kuopasta pensaiden juurelta. Toisinaan minut tavoittaa koirapuistosta, jossa käyn treffailemassa tietysti tyttöjä. Rajujen painileikkien ystävä en ole, mutta tyttökoirien liehittely onnistuu onneksi muutenkin. Jollekin poikakoirille olen saattanut ärähtää, jos liikaa lähentelevät, mutta se jää siihen. En lähde nahistelemaan edes tyttöjen vuoksi.
Minä suorastaan palvon omaa ihmistäni. Hän ja hänen huomionsa on minulle kaikki kaikessa. Olen myös halukas tutustumaan kaikkiin uusiin tyyppeihin. En osaa ajatella kenestäkään pahaa, vaan suhtaudun kaikkiin lempeällä ystävällisyydellä.
Kaikki kulkupelit passaa minulle eli mennään sitten autolla tai veneellä, olen heti lähdössä mukaan! Turvavaljaat, pelastusliivit ja toppatakit sujahtaa päälleni huomaamatta. Täytyy vielä kehaista, että hihnakäytökseni on ensiluokkaista.
Olen myös varsin välkky, sillä tunnun oppivan uudet asiat kuin itsestään. Mitä tulee hoitotoimenpiteisiin, niin otan ne vastaan ilman minkäänlaista vastarintaa. En säiky edes päivittäisiä pistoksiani.
Eroahdistukseni ei pääse niin valloilleen, jos saan jäädä koirakavereiden kesken kotiin. Unelmakotini olisikin sellainen, jossa olisi kaksi ihmistä ja koiraystävä – mieluiten sellainen rauhallinen koiruus, eikä mikään teini-ikäinen villikko. Toivon sellaista rentoa yhdessä hengailua.
Tulevan ihmiseni on pystyttävä sitoutumaan koko elämäni ajan diabetekseni hoitoon, joka tarkoittaa mm. päivittäistä verensokerin seurantaa, pistoshoitoja, erityisruokavalion noudattamista sekä eläinlääkärikäyntejä. Tarvitsen myös sopivan määrän liikuntaa. Diabetekseni on ollut onneksi hyvässä hoitotasapainossa, mutta täytyy varautua kodinvaihdon myötä stressikierrosteni nousuun, joka voi vaikuttaa verensokeriarvoihini. Kokemus koirien pitkäaikaissairauksien hoitamisesta olisikin myös suotavaa.
Olen jo iäkäs koira ja sairauteni vähentää kuulemma väistämättä myös elinvuosiani. Vaikka olen koviakin kokenut kaveri, ei sydämeni ole muuttunut miksikään matkan varrella – siellä riittää edelleen rakkautta jaettavaksi. Päätänkin kuulumiseni erään viisaan sanoihin; ”Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.” ♥ – Muumipappa (Muumipappa ja meri, 1965)
Kuulumisia kotihoidosta helmikuu 2025
Tarhalla ihanat ihmiset pitivät minusta hyvää huolta, mutta diabetekseni hoito vaati enemmän huomiota kuin he pystyivät antamaan. Olin aneeminen ja verensokeriarvoni olivat korkeammat, kuin niiden pitäisi olla. Tarinani kosketti eläköitynyttä sairaanhoitajaa, joka otti minut kotihoitoon, ja saavuin Suomeen 14.12.2024.
Terveyshuolista viis, olen mitä täydellisin koira. Kaikki minut tavanneet sanovat, että minussa on jotain erityistä. Minua ei ole erityisesti koulutettu, mutta tarhan työntekijät ovat kuvanneet, että olen luonnostani sosiaalinen ja säyseä tapaus. Tulen mainiosti toimeen muiden koirien sekä kissojen kanssa ja valloitan kaikki ihmiset ympärilläni. Saan kulkea tarhan työntekijöiden mukana ulkona ja lenkeillä. Köllöttely aurinkoisella nurmella on mukavaa, mutta mikään ei voita pehmoisia petejä, joissa voi nukkua päiväunet.
Kotihoitajani mukaan olen oikea kultamussukka. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja hän pitää minusta erityisen hyvää huolta. Käymme pitkillä kävelyillä ja leikkimässä koirapuistossa. Alkuvuodesta insuliiniani vaihdettiin ja se on tarkoittanut tihentyneitä eläinlääkärikäyntejä. Käyttäydyn eläinlääkärissä mallikkaasti ja kotihoitopaikassa minulle naureskellaan, kun kynsiä leikatessa otan nokoset. Kanssani autoilu sujuu mallikkaasti. Olen tavannut lapsia ja vieraillut vanhainkodissa – hurmaten kaikki. Katseeni porautuu suoraan sieluun ja näen ihmisen siellä takana. Se on supervoimani. Ainoa haaste kanssani on se, etten oikein nauti yksinolosta – opettelemme tätä taitoa kuitenkin kovasti.
Olen temperamentiltani rauhallinen ja etsin kotia osana rauhallista koiralähtöistä arkea. Diabeteksen hoidosta ei tarvitse olla aiempaa kokemusta, vaan halu oppia ja pitää minusta hyvää huolta on ensisijaista. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että diabetekseni hoito tulee tietämään tulevalle omistajalleni erityisesti lisäkuluja. Paras koti minulle olisi aikuistaloudessa, jossa oltaisiin paljon kotona ja lähekkäin. Olisiko sinulla koti kaltaiselleni kultapojalle? ♥
Kuulumisia tarhalta 1.11.2024
Talvi on tulossa ja taidan olla onnekas, sillä asun pääosin sisätiloissa täällä tarhalla. Olen saanut uuden talvitakin ja sen kanssa rakastan myös ulkona oleilua maailman menoa ihmetellen. Meillä kävi täällä tarhalla vierailijoita ja minäpä halusin tehdä itseni tykö ja omalla rauhallisen lempeällä tyylilläni pääsinkin heidän siliteltäväkseen. Kuulin myöhemmin että näillä vierailla oli koirapelkoa ja normaalisti he ahdistuisivat myös sosiaalissa tilanteissa, mutta meillä oli yhdessä oikein mukavaa. Vieraiden palaute tarhalle sai minut hyvälle mielelle, olivathan he sanoneet, että seurassani heillä oli ollut rento ja rauhallinen olla. Olen kuulemma synnynnäinen terapiakoira, vaikken itse ihan tiedä mitä se tarkoittaa. Diabetekseni hoito on täällä tarhalla hieman haastavaa ja minulla on todettu myös anemiaa, mihin minun pitäisi saada apua. Kiitos kummeilleni että autatte hoidossani.
Tarhalla
Saavuin ensimmäisen kerran tarhalle vuonna 2021, ja onnekseni löysin nopeasti uuden kodin vanhemman rouvan luota. Elimme yhdessä, kunnes toukokuussa 2024 omistajallani ei enää ollut mahdollisuuksia pitää minusta huolta, jolloin Keturkojo Viltisin tarha otti minut takaisin. Tarhalla reagoitiin terveyshuoliini, ja pääsin kipeästi tarvitsemaani kaihileikkaukseen, jonka ansiosta näen jälleen. Minulla todettiin myös diabetes, joka vaatii säännöllisiä lääkärintarkastuksia, insuliinihoitoa sekä soveltuvan ruokavalion.
Tarhalla minun kerrotaan olevan täydellisen ihana pikkuinen hauveli, vaikka vähän itseäni tuollainen kehuminen nolottaakin. Minä vaan tykkään kaikista ja kaikesta. Rakastan ihmisiä, niitä pieniäkin, kuljen kauniisti remmissä ja vapaana ihmisen vierellä, ja pehmeät pedit ovat mielestäni mahtavia. Autossakin olen mielelläni – onhan autoilu tällaiselle pikku laiskiaiselle mitä mainioin tapa liikkua.
Haaveissani on tietysti, että pääsisin omaan kotiin, omaan petiin ja oman ihmiseni luo, mutta ymmärrän, että terveystilanteeni voi kodin löytämistä vaikeuttaa.
Sain myös kuulla, että pääsen mukaan hienoon kummiohjelmaan! Minulla ei ole koskaan ollut kummia, mutta olen kuullut, että kummien avulla elämäni täällä tarhallakin voi olla siedettävää. Voi, toivon niin kummeja ja lupaan rakastaa omia kummejani koko pienellä sydämelläni. Lämmin lipaisu minulta sinulle, kummi. ♥
