Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Lia Lia nyk. Lady

2.3.2022

Täällä tarhalla olen oppinut seurustelemaan näiden aikuisten ihmisten kanssa. Olen kiva koira. Koko elämä edessäni.

Kun katsot videotani, niin näet miten tarhalle päätyy koiria mitä ihmeellisin terveysongelmin. Niin kuin korvani. Toinen korvanlehteni oli ihan rakoilla ja karvaton, kun tulin tarhalle toukokuussa 2021. Tarhan eläinlääkäreiden pitää todella olla valmiita hoitamaan vaikka mitä koiran laiminlyönnistä johtuvia juttuja. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että mukanani ei ole omistajaa kertomassa, miten koira on elänyt ja mitä on tapahtunut. Ei ole mitään potilashistoriaa. Hups, siinä edessä on jostain löytynyt joku koira, jonka korva on pahannäköinen. Ei tietoa minkä ikäinen koira, miten elänyt, mitä syönyt. Varsinaista salapoliisintyötä.

Minulla oli juoksukin kun tulin tarhalle, se tarkoittaa sitä, että minua ei voi ihan heti steriloida. Odotan täällä ihan rauhassa ja tutustun näihin paikkoihin. Tarha lähettää omiin koteihin vain steriloituja koiria. Vahinkopentuja on muutenkin ihan liikaa tässä maassa, miksi riskeerata ja antaa koira uuteen kotiin ennen sterilointia.

Minä asuin melko tovin erään bussipysäkin luona sellaisella alueella, missä ihmisillä on siirtolapuutarhamökkejä. Paikalliset ihmiset jättivät minulle ruokaa ja ihmettelivät, mistä näin kaunis ja kiva koira on eksynyt paikalle ihan kodittomana. Olin vähän varovainen näiden ihmisten kanssa. Jostain syystä, jos paikalle tuli lapsia, olin ihan onnessani. Aikuisten suhteen varovainen.