Istuttiin moottoritien laidassa aika yksinäisinä. Oli se vähän vaarallistakin. Me ei tiedetty, pitäisikö mennä ihmisten luokse vai juosta karkuun. Isoin oli rohkein, keskimmäinen siltä väliltä ja kolmas juoksi karkuun ja häntä etsittiin useampi päivä. Tarhan ihmiset kävivät joka päivä etsimässä häntä, kunnes viimein näkyi pieni nenänpää. Princesekin pääsi tarhalle meidän kanssa ja voi sitä jälleennäkemisen riemua.
Ollaan vielä ihan nuoria pikkusinttejä. Vähän arkoja, enemmän uteliaita. Uusi elämä odottaa! Me ollaan ihan valmiina!