Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Liuxas nyk. Luka

5.3.2022

Minusta tulee aivan mahtavan kaunis koira, kunhan joku jaksaa harjailla mahtavaa turkkiani.

Meidän tarhalle hylättyjen koirien kohtalot on niin kiinni meidän ihmisten kohtaloissa. Kun koirilla menee huonosti, niin menee koirien omistajillakin huonosti. Koko elämän kirjo tulee esille, kun tekee työtä tarhakoirien kanssa.

Eräänä päivänä eräs sairaanhoitaja soitti tarhalle. Hänellä oli sairaalan suljetulla osastolla itsemurhayrityksen vuoksi tuotu potilas. Potilas oli nyt kertonut, että hänen pihalleen oli jäänyt kaksi koiraa yksikseen. Ihana sairaanhoitaja kun reagoi tietoon ja soitti tarhalleTalvi, kovimmat pakkaset päällä. Monta päivää oli jo mennyt ja koirat olivat pihalla yksin, ei ruokaa, ei vettä. Tarhan työntekijä jätti kaikki muut työt kesken ja lähti etsimään koiria etäiseltä maaseudun mökiltä.

Siellä me olimme, minä ja äitini Tifani. Tyypilliseen tapaan ketjulla kiinni ulkorakennuksessa. Onneksi apu tuli ajoissa.

Minusta tulee aivan mahtavan kaunis koira, kunhan joku jaksaa harjailla mahtavaa turkkiani. Olen vielä epävarma rakkaudessani ihmiseen. Haluan läheisyyttä ja vähän pelkään. Maailmani on ollut kahden metrin ketju. Tarhalla leikin kivasti pikkulapsen kanssa. Miten tulen suhtautumaan lapsiin omassa kodissani, se täytyy vielä opettaa minulle. Niin kuin kaikki muutkin normiperhekoiran asiat.