Kuulumisia suojakodilta
Hei taas,
Minulla tuli 9. päivä heinäkuuta täyteen kokonainen vuosi tarhalla. Voitteko kuvitella, siis ihan kokonainen vuosi, 365 päivää… Hoitajani ovat täysin ymmällään, miten minunkaltaiseni –käytännössä täysin valmis– kotikoira ei muka kiinnosta yhden yhtä adoptoijaa.
En tahdo luopua oman kodin löytämisen toivosta, sillä eivät hoitajanikaan niin tee. On kuitenkin todella musertavaa, että samaan aikaan kun tarhan henkilökunta kehuu minua yhdeksi upeimmaksi tarhalla koskaan olleeksi koiraksi, niin adoptiohakemuslaatikkoni se vain edelleen ammottaa tyhjyyttään.
Toivon joka ilta nukkumaan käydessäni, että suojakodin johtaja vielä jonain päivänä astelisi luokseni, kumartuisi viereeni ja kuiskaisi korvaani, että minulle on vihdoin viimein löytynyt ihka oma koti.
Voisitko sinä auttaa tekemään tuosta toiveesta totta? ♥
22.7.2022
Tarinani on varsin surullinen. Sain pentuja seniori-iässä, hoidin ne niin hyvin kuin osasin, ja sen jälkeen minut hylättiin metsään. Pelastuin hitaalta ja kivuliaalta nälkäkuolemalta, kun minut löydettiin ja pääsin tänne Linksmosios Pedutesin tarhalle.
Siitäkin on jo aikaa, sillä tulin tänne heinäkuussa 2021. Minut on täällä nimetty koirien Chuck Norrikseksi tai rautarouvaksi, sillä yllätin viime talvena jopa kaiken näkevät eläinlääkärit. Minulla oli erittäin vakava terveysongelma, nimittäin pernani kääntyi. Ainoa seikka, mistä tarhan väki epäili, että kaikki ei ole kunnossa, oli se, että olin hieman rauhallisempi. Siis vain hieman.
Niinpä minut vietiin eläinlääkäriin. He kaikki luulivat, että täältä tulee täysin terve koira tarkistukseen, mutta tomografia osoittikin, että kiireellinen leikkaus on tarpeen. He jäivät töiden jälkeen tekemään sitä. He sanoivat, että se oli uskomatonta, kuinka vakava ongelma oli ja kuinka vahvalta näytin. Leikkaus onnistui. Lääkärin mukaan piti kestää 3-4 päivää, ennen kuin tunnen oloni vahvaksi ja alan syömään jne. Mutta arvatkaapas henkilökunnan ilmettä, kun aloin syödä, juosta ympäriinsä ja tuntea oloni täysin energiseksi heti seuraavana aamuna!!!
Ainoa asia mikä muuttui, oli se, että laihduin operaation jälkeen tosi paljon. Mutta sekin asia on nyt pikku hiljaa korjaantunut. Tarvitsen aktiivisuuteni vuoksi paljon fyysistä ja henkistä harjoittelua, mutta vastapainoksi tarvitsen myös aikaa, jolloin voin rauhoittua. Kotioloissa voin nukkua, mutta täällä tarhaoloissa se on todella vaikeaa. Kun yksi koira alkaa haukkua, seuraa siitä melkoinen orkesteri, ja siinä metelissä ei yksinkertaisesti pysty nukkumaan. Niinpä olemme valveilla lähes 24/7.
Belgianpaimenkoira-mixinä olen luonnollisesti energinen vielä seniorinakin, erittäin ihmiskeskeinen ja opin edelleen todella nopeasti uusia asioita ja taitoja. Katson syvälle silmiisi ja yritän parhaani mukaan ymmärtää mitä minulta kulloinkin haluat. Kävelylenkeillä olen kulkenut vapaana ja tullut aina kutsusta luokse. Tulen toimeen monenlaisten koirien kanssa, mutta aivan pienet eivät ole välttämättä minun kuppi teetä. Osoitan sen kuitenkin välinpitämättömyydellä, en aggressiivisuudella. Olen ystävällinen myös ihmisille, joita en tunne. Ainoa mitä en yksinkertaisesti voi sietää, on kissat. Ne kiusankappaleet on aivan liikaa minulle.
Tarhan väen mielestä olen aivan uskomattoman ihana koira, joka ansaitsee oman rakastavan kodin. Täältä Liettuasta sitä ei ole löytynyt, joten laitan kaiken toiveeni teihin suomalaisiin ♥