Lota nyk. Unda

Sukupuoli:

Syntymäaika: 05.2016

Koko: n. 50 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 10.2018

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Lota nyk. Unda

22.3.2022

Olen luonteeltani enkeli, mutta ulkonäöltä ja kooltani ehkä sellainen tavis.

Olen saanut oman kodin 10.2018 ♥

Minun tarinani on kaunis ja herkkä. Omistajani piti minusta hyvää huolta. Sen huomasivat tarhan ihmisetkin, kun tulivat minua hakemaan. Turkkini kiiltää, maha on täynnä ruokaa ja olen todella ihmisystävällinen ja kiltti koira. Minun kanssa on oltu, leikitty, minua on rakastettu. Olen nukkunut sohvalla omistajani asunnossa.

Omistajallani oli kuitenkin ongelmia. Mielenterveys, alkoholi. Sellainen kierre, josta ei pääse pois. Sellainen kierre, josta on vaikea päästä takaisin työelämään ja yhteiskunnan kelvoittamaksi, hyödylliseksi. Siksi omistajani ei pystynyt enää maksamaan asunnostaan ja hänet häädettiin ulos.

Pienten kaupunkien sosiaaliturva ei ole ihan sellaista kuin Suomessa ja omistajani seuraava asuinpaikka olisi katu. Olisi tosi vaikeaa löytää kotia, kun ei ollut työtä eikä terveyttä. Omistajani ei halunnut, että joutuisin elämään kaduilla ja kärsimään nälkää. Hän soitti eläinsuojeluihmisille ja vaikka nämä olivat aina kovasti skeptisiä ihmisten eri tarinoista ja tekosyistä, he näkivät minun ja omistajani siteen ja rakkauden ja lupasivat tehdä parhaansa, että minulle löytyisi uusi koti, jossa rahaa riittää ruokaan ja asuntoon. Olen ollut tarhalla keväästä lähtien ja en oikein löydä omaa perhettä täältä kotimaastani.

Onnistaisiko kodinhaku Suomessa?


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.