Milloin meidän saksanpaimenkoiramixien virta tarhoille loppuu? Milloin ihmiset ymmärtävät, että olemme palveluskoiria, emmekä halua olla yksin pihanperällä vahtimassa? Olemme komeita ja isoja ja osaamme haukkua ketjun päässä tai koira-aitauksessa. Oikeita pihan komistuksia. Meistä tulee kuitenkin ongelma, koska emme kestä yksinäistä elämää. Kuinka moni meistä karkaa heti ensimmäisen tilaisuuden tullen?
Minäkin olen jostain pihalta karannut. Eksyin toiselle pihalle toukokuussa 2020 ja se oli lottovoittoni. Tämä perhe oli eläinrakas ja he olivat auttaneet Penkta Koja -tarhaa tosi paljon.
Tarhalla oli näet sellainen murheenkryyni, iso parkkipaikka, jossa heidän tarhakoiriaan oli ketjussa kiinni koirankopeissa. Koiria oli vain liikaa ja niinpä tuo parkkipaikka oli vielä tarpeen. Tarhan tytöt tekivät kuitenkin kovasti töitä ja saivat rakennettua lisätiloja oikeisiin tarharakennuksiin ja pian koko tuo painajaismainen parkkipaikka ketjuineen oli pelkkää menneisyyttä. Kolme koiraa tuolta pihalta pääsi Suomeen omiin koteihinsa. Useimmat pihan koirat löysivät kodit. Ainoastaan pari senioria ja pari tosi aggressiivista koiraa olisi jäänyt pihalle, ellei tämä ihana perhe olisi ottanut kaikkia ”ylijäämäkoiria” kotiinsa.
Aika fiksu koira minä olen, kun eksyin näin hyvän perheen pihalle. Perhe rakastui ihanaan luonteeseeni ja pyysi tarhaa etsimään minulle parhaan mahdollisen kodin. Siksi olen näillä sivuilla. Ei enää ulkoelämää, ei enää koirankoppeja.
Tulen toimeen muiden koirien, kissojen, ihmisten ja lasten kanssa. Olen jopa ystävä vuohille, koska hoitoperheeni porukka on maanviljelijöitä ja niitä vuohia on joka kulmalla.