Olen Luka, ja juuri niin noheva nokikuono miltä näytänkin! Jalat maassa, pää pinnalla! Sellainen tosielämän sissi-selviytyjä!
Tulin tarhan vapaaehtoisen kanssa tutuksi, kun vein hänen huomionsa syksyisellä perunapellolla vuonna 2023. Olin äärimmäisen varovainen, mutta utelias koira. Kuin varjo, maaseudun zorro(tar) pysyttelin ihmisten läheisyydessä ja liikuin usein maatilan rakennusten liepeillä, joissa pidettiin kotieläimiä. Vaikka olin tuttu näky maatilalla, kukaan ei tunnistanut minua omakseen.
Vuoden päästä ensikohtaamisesta koiratarhan vapaaehtoisen kanssa synnytin pentuni maastoon ja onnistuin piilottamaan ne nohevaan tyyliini taidokkaasti. Vasta kun pentuni olivat tarpeeksi isoja uskaltautuakseen ulos ”pesästä”, onnistui tarhan väki saamaan pulmuset kiinni yksi kerrallaan. Lopulta myös minä lakkasin pakenemasta ja annoin ottaa itseni kiinni. Vaikka minua pelotti, halusin seurata pentujani, urhoollinen äitikoira kun olen.
Kuten arvata saattaa, omaan hyvät selviytymistaidot. Olen katuviisas ja itsenäinen maalaismimmi. Toivottavasti näitä taitoja ei koskaan enää tarvita ja voin käyttää kapasiteettiani muuhun kuin selviytymiseen. Esimerkiksi elämästä nauttimiseen!
Olen ollut tarhalla nyt reilu puolitoista vuotta. Olen edelleen varovainen ja varautunut, sillä tarhaolosuhteissa sosiaalistumiseni ei etene. Viime aikoina olen alkanut luottamaan hiljalleen ihmisiin. Vähitellen olen osoittanut jopa innostusta, kun joku hieman tutumpi ihminen on saapunut luokseni.
Minulle sopisi parhaiten koti maaseudun rauhassa tai rauhalliselta esikaupunkialueelta.
Olisi paras, että kotini olisi pyhitetty rauhalle ja tutuille ihmisille, ei sellaiselle, jossa käy jatkuvasti vieraita. Minulle riittää yksi kärsivällinen ja kokenut ihminen, joka auttaa minua sopeutumaan. Myös koti pariskunnan silmäteränä olisi minulle mainio ratkaisu. Asuminen rauhallisen ja itsevarman koiran kanssa voisi auttaa minua sopeutumaan uuteen kotiin.
Tulen hyvin toimeen useimpien koirien kanssa, enkä ole osoittanut aggressiivisuutta myöskään kissoja kohtaan. Saatan siis soveltua myös kissan kaveriksi, ja nk. ”kissatesti” on mahdollista suorittaa. Vaikka läpäisisin sen, yllätykset kotipuolessa ovat aina mahdollisia, kuten meidän rescueiden kanssa yleensä. Voisin kuvitella olevani nk. kissaihmisen koira. Olen nimittäin jossain määrin kissamainen itsekin.
Sylissä viihtyvää seurakoiraa minusta tuskin koskaan saadaan. Adoptioaikeissa olevalla tulisi olla realistiset odotukset ja ymmärrys siitä, että luottamuksen rakentaminen voi viedä useita kuukausia. Kohdallani suurin riski ei liity luonteeseeni, vaan siihen, että minut sijoitetaan kotiin, joka ei vastaa tarpeitani.
Olen nähnyt hyvin vähän maailmaa. Vaikka olen noheva, tulen olemaan ymmälläni monessa uudessa tilanteessa. Opettelen yhä ymmärtämään, että uudet kokemukset voivat olla turvallisia. Koska en ole koskaan asunut asunnossa, on minulla vielä matkaa kotikoiraksi. Yritän parhaani sisäsiisteyden suhteen, mutta tarhakoira harvoin on täysin sisäsiisti kotiutuessaan.
Osaan kulkea hihnassa, mutta saatan pelästyä uusissa ympäristöissä tai vieraiden ihmisten seurassa. Luonnollinen reaktioni pelkoon ei ole aggressio vaan pakeneminen. Kanssani tulee käyttää turvavaljaita, koska vaistoni käskee vetäytyä kauemmas pelottavasta asiasta sen sijaan, että kohtaisin sen. Perääntyminen hyökkäyksen sijasta on kuitenkin yleensä helpoimmin hallittavia pelkoreaktioita, jos adoptoija ymmärtää, miten herkän koiran kanssa toimitaan kärsivällisesti.
Jotkut koirat, kuten minä, en välttämättä koskaan muutu sellaisiksi, joka tervehti iloisesti jokaista vastaantulijaa. On mahdollista, että saatan pysyä varovaisena vieraiden ihmisten suhteen koko elämäni ajan, eikä liiallista altistusta uusien tilanteiden tai ihmisten kanssa suositella.
En tarvitse suurta maailmaa ollakseni onnellinen. Minulle tärkeintä on turvallinen koti, tutut rutiinit ja oma ihminen, johon saan luottaa. Jos sinä etsit uskollista ystävää etkä täydellistä koiraa, uskon, että voisimme olla juuri se koti ja koira, joita toinen toisemme tarvitsevat. ♥

