Hei, olen Luna, nuori ja kaikkia rakastava tyttönen vailla omaa perhettäni. ♥
Olen saanut oman kodin 05.2022 ♥
Päädyin tänne Penkta Kojan tarhalle muiden sisarusteni kanssa vain kolmekuisena, koska olimme ”vahinkopentuja”, joita omistaja ei halunnut pitää.
Olen siis kasvanut täällä tarhalla pikkupennusta nykyisiin mittoihini. Häntäni on hieman hassu, eikä siitä tullut samanlaista kuin sisaruksillani, mutta ei se minun elämääni haittaa millään tavalla. Rakastan ihmisten seuraa ja heidän huomiotaan. Hoitajani kehuvat minun olevan pennuksi hyvin käyttäytyvä, enkä ole liian riehakas. Rakastan kaikkia ja leikkikavereikseni käyvät niin lapset, aikuiset kuin toiset lajitoverinikin. Kissat eivät jostain kumman syystä suostu leikkimään kanssani, mutta annan heidän sitten olla rauhassa omissa oloissaan.
Minulla on edessä elämäni ensimmäinen kesä. Olisipa mukavaa viettää se omassa kodissa, oman perheen kesken. Sovellun monenlaiseen perheeseen ja kotiin, joten käythän täyttämässä adoptiohakemuksen. ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.