Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Magija nyk. Maija

27.3.2022

Olen iloinen, rohkea ja leikkisä tyttö. Tykkään leikkiä niin leluilla kuin muiden koirienkin kanssa. Vain oma koti puuttuu.

3.7.2023

633! Se on päivien lukumäärä, jonka olen viettänyt täällä täydellä ja meluisalla koiratarhalla. Koko tämän ajan olen nukkunut koiranunta, sillä paikka, jossa on n. 300 koiraa, ei koskaan nuku. Sitä ennen olin alkoholistin koira, eli täysin heitteillä. Tässä välissä olen käynyt läpi pitkän ja perusteellisen jalan korjausleikkaussarjan ja kuntoutumisen, joka keskeytti mahdollisuuteni adoptioon. Nyt olen parantunut hienosti, mutta minun tulisi saada kuntoutua ja saavuttaa lihasmassaa. Paras paikka minulle olisi kotiympäristö, jossa saisin säännöllistä liikuntaa kävelyiden yhteydessä. Myös uiminen tekisi minulle erittäin hyvää. Ei sen kummempaa.

Vaikka olen vielä nuori koira, näkyy tarhalla vietetty aika ja liikkumattomuus ulkomuodossani muun muassa lisääntyneiden harmaiden karvojen ja olemattomien lihasten muodossa. Tarhan väki uskoo, että minulle löytyy vielä se oikea paikka, sillä olen todella upea, ystävällinen ja aktiiviinen koira. Rakastan leikkiä ja soveltuisin monenlaiseen kotiin, niin nuoren kuin iäkkäämmän ihmisten kaveriksi, kunhan liikunnantarpeeni huomioidaan. Saattaisin soveltua myös lapsiperheeseen. Otathan kuitenkin huomioon, että adoptiot perheisiin, jossa on pieniä lapsia tehdään aina tapauskohtaisesti.

Olisin nyt vihdoin matkaamaan omaan loppuelämän kotiini tai kotihoitoon. Jos kiinnostuit minusta, annappa kuulua itsestä ahdoptiohakemuksen muodossa, niin saat kuulla minusta lisää.Katsohan uudet kuvani ohessa. ♥

27.3.2022

Hei, olen Magija, eli suomennettuna Taika. Asuin kodissa, jossa minusta ei huolehdittu, joten vaeltelin kaduilla yksinäni. Olen vielä ajoittain hieman varuillani äkkinäisitä liikkeistä, ja hoitajani arvelevatkin sen johtuvan siitä, että minua on myös lyöty.

Onnekseni olen nyt turvassa ja myös terveydestäni huolehditaan. Kävi nimittäin ilmi, että minulla on ilmeisesti synnynnäinen vika polvessa, jossa ei ole tilaa polvilumpiolle. Jalka on nyt leikattu ja tilannetta seurataan. Jos leikkaus ei auta, tarvitaan implantti. Sitä, onko ongelma syntyperäinen vai jokin vanha trauma, ei pystytä varmuudella sanomaan. Olen kuitenkin niin nuori, että lääkärit uskovat minun toipuvan siten, että pystyn viettämään normaalia koiran elämää.

Rakastan kävelylenkkejä ja leikkejä niin toisten koirien kuin lelujenkin kanssa. Suurin toiveeni on kuitenkin löytää oma rakastava koti loppuelämäni ajaksi. Käythän täyttämässä adoptiohakemuksen?

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.