Magoo

Sukupuoli:

Syntymäaika: 04.2021

Koko: n. 5,5 kg, 30 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 03.2022

Saapunut tarhalle: 12.2021

23.2.2022

Nuo suomalaiset ihastuivat minuun ihan hurjasti. Yhden ihmisen roska on todellakin toisen ihmisen aarre. Olen nuori, utelias, avoin, pikkuisen ujo mutta valmis rakastamaan ihmistä.

Olen saanut oman kodin 03.2022 ♥

Pet Rescue Finlandilla on uusi koirankuljettaja, joka on tuonut koiria Suomeen vuoden 2021 puolesta välistä lähtien. Tarhat ja tarhakoirat ovat hänelle uusi maailma ja juuri äsken hän puuskahti ihan, että miten on mahdollista, että tarhoilla on NIIN paljon NIIN ihania koiria. Mitä vain haluat, pieniä, isoja, karvaisia, vaaleita, tummia, niin kuin ihan mitä vain haluat tarjottimella, muiden ihmisten hylkääminä. Miten ihmiset voivat hylätä niin kauniita ja ihania koiria, ihmetteli kuski. Mitä näissä ihmisissä on vikana? Niinpä niin.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.