15.11.2022

Hei, olen Maja, todella ystävällinen ja ihmisrakas leidi vailla ikiomaa rakastavaa loppuelämän kotia ♥

Päivitys tarhalta 17.11.2022

Lapseni ovat päässeet jo omiin koteihinsa, myös Ozas, jonka kanssa asuimme pitkään täällä tarhalla samassa häkissä. Joten nyt enää minä olen jäljellä. Olen säilyttänyt edelleen uskoni, luottamukseni ja rakkauteni ihmisiin. Haluaisin jo vihdoin päästä kokemaan rakkautta kotikoirana ja rakastettuna perheenjäsenenä. Enhän ole koskaan elämäni aikana päässyt vielä nauttimaan edes kodin mukavuuksista. En tiedä miltä pehmoinen peti voi tuntua saati se, että saa jakamatonta huomiota ja hellittelyä ihmiseltä. Olen kiltti, rakastan ihmisten huomiota ja tulen erinomaiseti toimeen muiden hauvojen kanssa. Joten voisitko sinä olla juuri se oikea minulle ♥

10.9.2021

Hoitajani kertovat, että nimeni tarkoittaa suomeksi suojaisaa paikkaa tai turvallista pesää. Kuulemma molemmat edellä mainituista kuvauksista sopivat minulle oikein hyvin, sillä olen tiedettävästi äiti ainakin kahdelle ihanalle karvakorvalle. Vaikka he ovatkin jo aikuisia poikia, on äidillinen huolehtivaisuuteni ja lempeyteni säilynyt merkittävänä osana luonnettani. Hartain toiveeni olisikin päästä samaan kotiin asumaan poikani, silmäteräni Ozasin kanssa. Olemme dynaaminen kaksikko. Minä olen itse tyyneys, kun taas Ozasilla riittää nuoren koiran huoletonta energiaa ♥

Menneisyydestäni on tiedossa seuraava: Minut ja kaksi pentuani – joskin jo täysin aikuiset sellaiset – pelastettiin maatalon pihasta, missä meidät oli kytketty pihan nurkassa olevaan puuhun muutaman metrin pituisella rautakettingillä. Emäntämme ei pahemmin välittänyt meistä. Hän saattoi jättää meidät ruoatta tai vedettä useiksikin päiviksi kerrallaan ja lähinnä ainoa huomio, jota häneltä saimme oli huutoa tai potkimista, jos erehdyimme haukkumaan ja jahtaamaan pihan kanoja.

Rajusta menneestä kohtelustani huolimatta olen silti pystynyt säilyttämään uskoni ja luottamukseni ihmisiin. Kaikki kaksijalkaisilta saatu huomio, ihan jo pelkkä ihmisen lähestyminenkin saa hymyn huulilleni ja häntäni vispaamaan iloisesti puolelta toiselle.


Jo yli vuoden tarhalla vietettyäni niin minä, kuin hoitajanikin olemme sitä mieltä, että nyt on vihdoin jo minun aikani löytää oma perheeni ja ihka oma kotini. En tosin ihan tarkkaan tiedä, mitä omalta kodiltani toivoisin tai tarvitsisin. Eihän minulla koskaan ole ollut kotia, ainakaan sellaista, mitä voisin ja haluaisin ilolla sellaiseksi kutsua. Hoitajani ovatkin kehitelleet minulle avuksi melko simppelin, mutta samalla aikalailla kaiken kattavan listan, jota mahdolliset adoptioehdokkaani voivat lukea ja arvioida.

Ihan ensimmäiseksi toivon, että tuleva perheeni on todella miettinyt tarkkaan, ovatko he valmiita adoptoimaan minut (ja mahdollisesti poikani Ozasin♥) , sitoutumaan minuun/meihin ja ottamaan minut/meidät osaksi perhettä. Meidän koirien, vaisinkin minunlaisteni hieman iäkkäämpien yksilöiden adoptoiminen ei voi olla äkkipikainen päähänpisto saatika täysin tunnepohjainen päätös. Toiseksi toivon, että pääsisin kotiin, jossa pääsisin/pääsisimme osallistumaan mahdollisimman paljon perheen arkeen, ihan niihin normaaleihin juttuihin: pyykinpesuun, ulkoiluun, ruoanlaittoon ja perjantain yhteisiin leffailtoihin sohvalla.


Näillä kahdella edellä mainitulla kohdalla päästään jo todella pitkälle, mutta kolmas ja samalla viimeinen toiveeni on, että tuleva perheeni rakastaisi minua ihan yhtä ehdoitta kuin minä tulen varmasti rakastamaan heitä ♥