20.9.2022

Hei, olen Malta, aktiivinen, energinen, tottelevainen ja hyvin ihmisrakas leidi, joka on jostain käsittämättömästä syystä ollut täällä tarhalla jo elokuusta 2020 lähtien!?! Voisitko sinä vihdoin olla se, joka huomaisi minut? ♥

Päivitys tarhalta 5.8.2022

Pari PRF:n vapaaehtoista kävi vierailemassa täällä Penkta Kojan tarhalla erittäin kuumana elokuisena päivänä. He halusivat ulkoiluttaa tarhalla pisimpään olleita koiria, ja tutustua meihin paremmin. Koska olen tällä hetkellä joutunut odottamaan ikiomaa rakastavaa kotiani jo yli kahden vuoden ajan, pääsin luonnollisesti heidän mukanaan kävelylenkille. He jututtivat myös tarhan väkeä, eikä kukaan heistä voi ymmärtää miksi olen täällä edelleen. Käyttäydyn erittäin hyvin ja olen todella ihmisrakas leidi. Kuten suurin osa meistä rescue-koirista, en minäkään halua jakaa ruokaani muiden kanssa. Joten ruokarauha on se mitä pyydän. Muutoin kanssani ei ole mitään ongelmaa. Tämän totesivat myös suomalaiset vierailijat. Suhtauduin heihin erittäin ystävällisesti ja uteliaasti. ♥

Minut on alun perin löydetty vaeltelemasta kadulta yksikseni ja tuotu tänne Penkta Kojan tarhalle. Se tapahtui jo elokuussa 2020, eli kaksi pitkää vuotta sitten!!!!!!! Edelleen jumitan täällä tarhalla, joten nyt koetan onneani teidän suomalaisten suhteen, kun liettualaiset eivät ole minusta kiinnostuneita.

Kun katsot videoni näet, että olen käynyt tottelevaisuuskoulua. Minua on helppo kouluttaa, koska rakastan ruokaa, ja tietty namit menee senkin edelle. Niinpä toivomukseni on, että saisin jatkaa joko tällaista tai vastaavaa aktiviteettia uudessa kodissani.

Olen energinen ja toimintaa rakastava tyttö, mutta samalla pidän siitä, että minua silitetään, paijataan, rapsutetaan ja hellitään. Tykkään syödä paljon, siksi suojelen hyvin ruokaani, enkä jaa sitä kenenkään kanssa. Mutta muutoin tulen oikein hyvin toimeen muiden koirien ja ei-dominanttien narttujen kanssa. Käy vaikka katsomassa videoni, jossa leikin erään toisen aktiivisen, myös aivan liian kauan tarhalla olleen poikakoiran kanssa.

Haluaisitko harrastaa esim. tokoa kanssani? Olen odottanut jo aivan liian kauan oikeaa kotia, joten jos koet, että voisin olla se oikea, laita ihmeessä adoptiohakemus vetämään, niin jatketaan tutustumista lisää. ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.