Aina eläinsuojelijat eivät ehdi videoida niitä keikkoja, joihin he joutuvat, kun puhelin soi ja eksynyt ja pulassa oleva koira löytyy. Minun pelastamisesta on olemassa pikku video. Moni koiranomistaja kysyy, onko Liettuassa talvea ja lunta niin kuin Suomessa. Kyllä on. Tammikuu oli kylmä ja luminen. Olin kaivanut kuopan lumeen pysyäkseni lämpimänä. En antanut kiinni. Loukko on supertärkeä esine minunlaiseni koirien pelastamiseksi. En voinut vastustaa hyvän ruuan hajua ja menin ansaan.
Nauroivat, että metsästä löytyneenä koirana olin aluksi kuin villieläin. Minut piti kesyttää vähitellen. Nyt olen entisen minäni vastakohta, en halua pysyä poissa ihmisen luota. Istuisin ihmisen kyljessä rapsuteltavana vaikka koko päivän.
Vieraita ihmisiä kohtaan olen vähän epäluuloinen, mikä on ihan oletettavaa metsästä löytyneestä koirasta. Tarvitsen vain vähän aikaa luottamuksen rakentamiseen ja sitten olen mitä paras sylikoira.
Voiko rescuekoiran adoptoida säälistä? Toki voi. Osa adoptioperheistä etsii itselleen mukavaa kotikoiraa, osa adoptioperheistä haluaa nimenomaan pelastaa huonoissa oloissa kasvaneen tai terveysongelmaisen koiran. Sellaisen koiran, jolla ei ole jonossa perhe-ehdokkaita. Sellaisen koiran, jonka tarinassa on jotain sydäntäsärkevää, silmissä jotain vetovaa. Jokainen koira on erilainen, jokainen perhe on erilainen ja jokaiselle koiralle on jossain juuri se perhe, jota hän tarvitsee loppuelämäkseen. Jokaiselle perheelle sellainen koira, joka tekee perheen onnelliseksi.