Mammamäykky nyk. Elma

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2015

Koko: n. 30 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 06.2017

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Mammamäykky nyk. Elma

29.3.2022

Olen tosi kiva ja ihana koira kotona kaikkien kanssa, mutta kun saan valjaat päälleni olen ihan toinen koira.

Olen saanut oman kodin 06.2017 ♥

Ihan kaiken nähneet ihmisetkään eivät uskoneet silmiään, kun näkivät miten minusta ja minun vauvoistani haluttiin päästä eroon. Meidät oli tuotu kottikärryssä huoltoaseman pihaan yön aikana! Siellä me sitten istuttiin, minä ja minun vauvat.


Ihmiset soitti poliisille, kun eivät tienneet mitä muutakaan tehdä. Tiedän kyllä, että on ihan paha juttu saada pentuja ja olen itsekin vielä ihan nuori. Ihmiset ei yhtään tykkää, kun niiden koirat saa pentuja ja sitten haluaa päästä meistä eroon. Eikös olisi helpompaa leikkauttaa meidät, jos ei halua pentuja? Sitä ne eläinsuojeluyhdistyksen ihmiset aina paasaa.
Joka tapauksessa ollaan nyt tarhalla ja tykkään näistä ihmisistä tosi paljon.


Anteeksi vain, mutta olen vähän kyllästynyt näihin mun vauvoihin. Ne roikkuu korvissa ihan koko ajan ja ollaan yhdessä ihan pienessä häkissä. Kohta vauvat varmaan saa omat kodit ja sit ehkä pääsisin jatkamaan rauhassa omaa koiranelämääni. Oma ihminen vain puuttuu.

Lisää uutisia

Minä olen asunut omassa kodissa jo melkein puoli vuotta. minun perheeseeni kuuluu äiti, kaksi lasta ja koirakaveri. Meillä kotielämä sujuu oikein hienosti ja olenkin tosi reipas ja tulen luokse ihan pyydettäessä ja tietty äitiä seuraan ihan muutenkin.
Minulla on sellainen Angry birds -lelu, joka on mun ihan lemppari. Tykkää touhuta leluilla, leikkiä ihmisten kanssa ja tietty koirakavereiden. Lelukorimme myllään aina ihan hyrskyn myrskyn, kun jäämme itseksemme kotiin. Tykkään ottaa myös tietty ihan rennosti, kölliä auringossa tai yhdessä sohvalla ja nukkua päikkäreitä. Lasten kanssa meillä on hyvät välit
Ruokaa rakastan ja äiti laittaakin minulle ruoan sellaiseen kiemurakuppiin, etten hotkisi ruokaa liian nopeasti, kun se on niin hyvää. Olen siis kulinaristi.

Tiedätkös sinä mikä on naksutin? No, minäpä tiedän ja osaan toimia sen kanssa hienosti.
Olen luonteeltani kuulemma todella suloinen, mutta mäyräkoiran tapaan myös hyvin itsepäinen ja dominoiva. Kaverianikin kotona yritän aina komentaa, mutta se ei ihan oikein onnistu ja äiti sanookin, ettei niin saa tehdä.

Asia, miksi etsin nyt uutta kotia on, että lenkillä hermostun ihan tosi paljon. Räyhään kaikille ja en oikein osaa lopettaa. Koirakoulussakin olemme käyneet ja saaneet paljon vinkkejä, mutta täällä on niin paljon koiria, ettei harjoittelusta meinaa tulla mitään, kun alkuun kontaktia pitäisi välttää.

Minulle voisi olla hyvä koti jossain ei ihan kaupungissa, tai sitten sellainen omistaja, joka on valmis ottamaan kouluttamiseni haasteena ja selviämään siitä päättäväisyydellä, positiivisella kouluttamisella ja ajan kanssa. Minun täytyy vain ymmärtää, miksi en saa haukkua ja rähjätä kaikille ulkona, koska en osaa kertoa miksi olen kuin ukkonen, kun saan valjaat ja lähdetään lenkille, kun kotona olen lepppoisa pörriäinen.

P.S. Toinen korvani on puolikas, kun kaveri tarhalla ollessa puri korvaani!


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.