Martinis nyk. Ricky Martin

Sukupuoli:

Syntymäaika: 10.2021

Koko: n. 40 cm, 14 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 12.2022

Saapunut tarhalle: 10.2021

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Martinis nyk. Ricky Martin

18.10.2022

Aktiivinen ja rohkein viisikosta. Se olen minä, brindle-turkkinen hellyydenkipeä komistus Martinis. ♥

Olen saanut oman kodin 12.2022 ♥

Synnyimme koiratarhalle minä ja sisarukseni Daikiris, Margarita, Vesperis ja Kolinsas. Koska ihmiskontaktini ovat olleet vähäiset, saatan sisarusteni tavoin hieman ujostella aluksi, mutta uteliaisuus voittaa nopeasti ujouden. Tulen hyvin toimeen toisien koirien kanssa. Olemmehan syntyneet täpötäydelle koiratarhalle ja eläneet koirien ympäröimänä. Rakastan ihmisiä ja aivan eritysesti lapsia.

Sisaruksista olen toisiksi suurin ja mahdollisesti kaikkien rohkein, ainakin näin haluaisin väittää! Minulla on myös erityisen hieno ja silkkinen brindle – turkki!

Tarhalla ovat sitä mieltä, että olisin valmiina kotikoiran elämään ja uuteen seikkailuun! Sanovat, että soveltuisin monenlaiseen kotiin, jopa lapsiperheeseen. Olen kuitenkin varttuva koira  ja väitän, että vielä pitkään minulla riittää virtaa ja vauhtia.

Löytyisikö sieltä Suomesta minulle koti, ennen kuin säät täällä viilenevät. Olisin valmis sukeltamaan kainaloon ja antautumaan masurapsutuksille. ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.