Yksi päivä minun omistaja otti minut ja neljä pentuani autoon ja olin ihan iloinen, ihanaa, pikku retki minulle! Sitten ajettiin sellaiseen vähän pelottavaan paikkaan, jossa oli tosi paljon koiria ja ne kaikki haukkui meille. Kuulin, kun minun omistaja sanoi, että löysi minut ja pentuni hänen talon edestä sidottuna. Hei, miksi minun omistaja niin sanoi?? Miksi hän valehteli?? Yritin kovasti nojata hänen jalkojaan vasten ja hyppiä syliin, mutta hän töni minua pois. Ihan hirveätä, lopuksi minun omistaja ajoi pois ja jätti minut ja pentuni sinne paikkaan.
Olin ihan paniikissa. Yritin rynnätä auton perään ja itkin kovasti. Onneksi ne tarhan ihmiset ymmärsivät minua. Ne tiesi heti, että omistajani valehteli. Niin monta kertaa ennenkin meitä koiria tuodaan tarhalle, kun saadaan pennut. Varsinkin tyttöpennuista ei kuulemma välitetä yhtään. Mutta ne tarhan ihmiset ei aikonutkaan palauttaa minua omistajalleni. Ne lohdutti ja rapsutti ja sanoi, että minä ansaitsen paremman perheen.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.