Mauras

Sukupuoli:

Syntymäaika: 07.2021

Koko: n. 60 cm, 37 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 08.2024

Saapunut tarhalle: 07.2022

28.6.2024

Hei, olen Mauras, nuori, lempeä, rohkea, avoin ja erittäin ystävällinen nalle. Toivon löytäväni pikaisesti ikioman rakastavan kodin. ♥

Olen saanut oman kodin 08.2024 ♥

Päivitys 28.6.24

Olen ehtinyt elellä suomalaisen kotikoiran elämää jo puolisentoista vuotta, mutta itsestäni riippumattomista syistä etsin nyt uutta kotia. Olen iso nallekarhu ja tykkään leikkiä koira- ja ihmiskavereiden kanssa. Perheessäni on lapsia ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen. Tosin olen sen verran kookas, että heitä en huoli vielä ulkoiluttajakseni. Varsinkaan, kun tapanani on tervehtiä vastaantulevia koiria varsin äänekkäästi ja saatanpa suorastaan riehaantua pelkästä lenkille lähdön ajatuksestakin. Hihnakäytöksen suhteen tarvitsen siis lisää opastusta.

Kotona osaan kuitenkin rauhoittua hyvin ja yöt nukun vähän vaihdellen joko omassa pedissä tai ihmiskaverin vieressä. Työpäivän ajan odottelen rauhassa. Osaan joitakin käskyjä ja opettelen niitä mielelläni lisää namien avustuksella.

Olisiko sinun luonasi paikka minunlaiselleni nallekarhulle?

Tarhalla ollessani

Minut annettiin pienenä pentuna kotiin, jonka ihmiset olivat syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia. Asuin ja elin heidän kanssaan siihen asti, kunnes he eivät enää kyenneet huolehtimaan minusta. Niinpä päädyin tänne Penkta Kojan tarhalle.

Olen isokokoinen, mutten pahatapainen. Pikemminkin nuori ja leikkisä, energinen, aktiivinen, mutta erittäin, erittäin suloinen nallekarhu. Tunnen olevani edelleen pieni pentu, vaikka olen jo kasvanut niistä mitoista ulos…

Viihdyn hyvin uusissa paikoissa, olen utelias ja erittäin ystävällinen kaikille ihmisille, niin aikuisille kuin lapsillekin. Kaiken lisäksi tulen toimeen mainiosti muiden koirien kanssa, haluan vain leikkiä heidän kanssaan.

Vaikka olenkin hyvätapainen nallekarhu, on suotavaa, että uudessa kodissani on kokemusta meistä isokokoisista hauvoista. Tarvitsen ohjausta ja positiivista oppimista, etten tahtomattani aiheuta mitään vahinkoa tai vaaratilannetta.

Voisiko ikioma rakastava ja pysyvä kotini löytyä juuri sinun luotasi? ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.