Hei vaan. Olen pikkuruinen Maze ja elämäni ei ole ollut helppoa. Minulla oli kyllä omistaja, joka kaikenlisäksi huolehti kyllä tavallaan koiristaan. Asuimme Pasvalyksen alueella peltojen keskellä maalaistalossa iäkkään omistajamme kanssa. Meitä oli 12 koiraa ja omistajamme ei kyennyt meistä kunnolla huolehtimaan. Mazas Draugaksen Anzelica toi meille ruokaa ja loishäätölääkkeitä, sillä olimme jatkuvasti niiden tarpeessa. Omistajamme syötti meille epämääräistä mössöä, muuta ei luultavasti ollut. Lisäksi olimme äärettömän arkoja kaikki.
Anzelica halusi pelastaa meidät, ja kun Suomesta tuli vapaaehtoisia käymään tarhalla kesällä 2023, tekivät he yhdessä suunnitelman vierailla Papan luona ja saada edes muutama koira mukaansa. He saapuivat kauniina elokuisena aamupäivänä, ja vapaaehtoiset kiinnittivät heti huomionsa minuun. Piileskelin pusikossa hyvin tuskaisen oloisena, ja hengitykseni oli hyvin raskasta ja vinkui ja rohisi. Papan mielestä minä olin ihan kunnossa, se on kummallista että täällä ei oikein tahdota ymmärtää eläintenkin tuntevan kipua. Ei omistajamme paha ihminen ollut, hän ei vain ymmärtänyt että meitä pitää hoitaa jos olemme kipeitä.
Vapaaehtoiset kiertelivät pihaa, ja koiria tuntui olevan joka nurkassa ja ulkorakennuksessa sidottuna. Osa haukkui peloissaan ja osa yritti vain piiloutua. Minä olen ystävällinen, ja annoin heidän tutkia minua ja rapsutella. Pitkällisen taivuttelun jälkeen omistaja suostui antamaan minut ja Riepu kaverini heidän mukaansa. Minä lähdin mielelläni heidän mukaansa, enkä vastustellut laisinkaan kun minut laitettiin auton kyytiin häkkiin.