10.12.2022

Hei, olen Mazylis, ihana, rauhallinen ja leppoisa kaikkia rakastava nallekarhu. Vaikka olen isokokoinen, olen hyvätapainen. Voisitko tarjota minulle rakastavan kodin ♥

Tulin tänne Linksmosios Pedutesin tarhalle toisen järjestön (nimeltä Lietuva-gyvūnams) kautta. Ennen sitä jouduin elämään ketjussa. Aivan ensiksi menin sijaiskotiin, jossa olin erittäin siisti ja hyvin rauhallinen hauveli. Hoitajani ei voinut uskoa, että ketjukoira voi alusta asti käyttäytyä kotona niin hyvin. Kaikesta huolimatta ikäiselleni isokokoiselle koiralle ei löydy helposti adoptoijia. Siksi jouduin muuttamaan nykyiselle tarhalle.

Täällä hoitajani kehuvat minua upeaksi koiraksi. Ikäni on vain arvio, joka perustuu ihmisten sanaan, jotka antoivat minut pois. Täällä minun kuitenkin arvellaan ehkä olevan vanhempi, koska olen niin rauhallinen ja hitaan puoleinen. Kaikesta huolimatta minulla on kyky saada sinut rentoutumaan, kun kävelet kanssani. Minulla ei ole mitään kiirettä. Rakastan tutkia ympäristöäni ja nauttia jokaisesta minuutista. Olen sovussa toisten koirien, muiden eläinten ja ihmisten kanssa. Lapset voivat juosta ohi, linnut lentää vierestä, eikä minun tarvitse ottaa niitä kiinni.

Asun täällä tarhalla sisällä, ja olen erittäin siisti. Olen todella iso hauveli, mutten tarvitse aktiivista kotia ja elämää. Siten minulle sopisi parhaiten kaltaiseni rauhallinen ja leppoisa kotiympäristö. Vietin juuri syntymäpäiviäni, joten katso videoni kuinka sain nauttia tästä päivästä. Voisitko rakastaa minua niin paljon, että kävisit täyttämässä adoptiohakemuksen ♥