Tarhaelämä vaihtui kotielämäksi, pehmeiksi pedeiksi, herkullisiksi ruoiksi ja ihmisten hellittelyksi. En kyllä parempaa voisi toivoa.
Olen iloinen, pieni touhottaja ja rakastan rapsutuksia, ruokaa ja ulkoilua milloin voi haistella maailman hajuja. Tulen mainiosti toimeen muiden koirien ja ihmisten kanssa joita olen tavannut. Ulkoillessa minua harmittaa ihan vietävästi, jos en pääse moikkamaan kaikkia kavereita joita näen ja haukun perään. Minulle on kyllä kerrottu, että aina ei voi kaikkia moikata vaikka kuinka haluaisia ja haukkuminen ei auta.
Olen tavannut pikku ihmisiäkin ulkona ja nekin on ihan hauskoja tyyppejä. Olen päässyt käymään myös eläinkaupassa ja apteekissakin ja innoisani tutkin uusia paikkoja.
Ruoka on minun juttuni. RAKASTAN sitä ja ahmin kuppini tyhjäksi ihan hetkessä ja siksi saankin ruoan nykyään vain aktivoinnin kautta. Sanovat, että minua on helppo myös kouluttaa ja herkkupersouteni auttaa asiassa kovin. Aktivointipallo on super kiva ja sen parissa viihdyn hyvin, samoin kuin jäädytetyt kongit.
Vaikka olenkin rento ja rempseä tyttönen ja touhotuksiltani olenkin saanut lempinimen Vaahteramäen Ellu, niin menen helpotsi kaikista ihanasta ja hauskasta ylikierroksille ja rauhoittumisen opettelu on minulle tärkeää samoin kuin yksinolon harjoittelu, mikä on minulle todella kova paikka. Menen ihan stressiin kun minut jätetään yksin tai vaikka kaverinkin kanssa, mutta kun ihminen lähtee viereltäni en ymmärrä yhtään mitä tapahtuu.
Tätä kanssani on harjoiteltu paljon ja monin eri niksein, mutta se on sitkeässä ja tarvitsen paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja hyvin pienin askelin etenemistä tämän asian kanssa.
Olisihan se ihanaa, jos ihmiseni ei ikinä lähtisi minnekään, mutta tiedän että sellainen ei ole mahdollista ja joskus täytyy jäädä hetkeksi yksin. Yksin ollessani etsin ihmistäni joka paikasta ja rapsin ovea jos vaikka kuulisit että olen täällä. Saatan myös kiipeillä, vaikka tiedän että en saisi sitä tehdä.
Minä sovin hienosti toisen reippaan koiran kaveriksi tai ainakin sellaisen joka ei ahdistu siitä että minä ahdistun jos ihmisemme lähtee vaikka kauppaan. Pärjään myös ainoana koirana, jos pääsen kuitenkin leikkimään muiden kanssa vaikka puistoon.
Haluatko sinä rinnallesi uskollisen hassuttelijan, mutta olet valmis opastamaan minua tässä uudessa elämässä ja etenemään kanssani pienin askelin kohdi rauhallista yksin jäämistä?
”Minä olen Mere, noin 4-vuotias iloinen prinsessa, ja etsin uutta kotiani.
Päädyin tänne Mazas Draugasin tarhalle, sillä omistajani ei enää pystynyt pitämään minusta huolta. Historiastani ei muuten tiedetä paljoa, mutta sen verran entinen isäntäni kuitenkin suostui tarhan henkilökunnalle kertomaan, että olen ostettu koira, kenties jopa ihan puhdasrotuinen beagle.
Kuvaus ostettu voi varmasti kuulostaa monelle teistä suomalaisista hieman erikoiselta huomiolta, mutta täällä Liettuassa rotukoirien kasvatus ja koirien ostaminen ei ole läheskään yhtä yleistä kuin Suomessa. Monet kotikoirat täällä ovat peräisin vahinkopentueista, ja on jo ylipäätään ihme, jos joku haluaa ottaa meidät kattonsa alle asumaan ja vielä huolehtia meistä.
Luonteeltani olen mitä iloisin pieni touhottaja. Häntäni ei lähes koskaan lopeta vauhdikasta vispaustaan, ei edes nukkuessani. Maailma on minulle päivä toisensa jälkeen aina yhtä ihmeellinen paikka, ja beaglemäiseen tapaani nenäni onkin joka hetki kovassa käytössä. Kokonaisuudessaan olen hoitajieni mukaan aivan ihastuttava, käytännössä täysin valmis kotikoira.
Vaikka olen todella kiltti ja sosiaalinen tyttö, niin ilmeisistä metsästyskoiran geeneistäni johtuen minulle etsitään jo ennestään koirakokemusta omaavaa kotia: Nenääni tunkeutuvat hajut kun saattavat ajoittain tehdä minut hieman kuuroksi ja uppiniskaiseksi.
Muutoin tulevalle kodilleni ei olekaan niin tarkkoja kriteereitä. Tärkeintä olisi vain se, että saisin kutsua seuraavaa kotiani omakseni koko loppuelämäni. ♥”