30.3.2022
Hei, olen Meska, todella mukava tyttönen vailla omaa kotia.
Olen saanut oman kodin 05.2022 ♥
Päädyin tänne Penkta Kojan tarhalle, kun aiemmat omistajani eivät enää kyenneet huolehtimaan minusta.
Olen hoitajieni mukaan lähes täydellinen tyttökoira; rohkea, utelias, leikkisä ja ennen kaikkea söpö. En hätkähdä pienistä, vaan sopeudun tilanteeseen kuin tilanteeseen. Uudet paikat tai ihmiset ei minua pelota, vaan ryhdyn innokkaasti tekemään lähempää tuttavuutta. Luotan ihmisiin ja olen kaikille ystävällinen. Jakelen myös oikein mielelläni suukkoja.
Sovellun siis monenlaiseen kotiin. Minua ei haittaa, vaikka uudessa kodissani olisi koira jos toinenkin, sillä tulen kaikkien kanssa oikein hyvin toimeen.
Voisitko siis tarjota näin mukavalle tyttelille oman loppuelämän kodin sieltä Suomesta?
https://www.youtube.com/shorts/7QxNDYLfVzo
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.