Voihan herranen aika nämä minun hampaat! Aika vinksinvonksin tai jos kivasti sanoo, niin olen koira, joka hymyilee koko ajan. Meidän maaseudun monen polven sekarotuisten hampaat on usein vähän niin ja näin, mutta se on pientä, kun miettii miten ihana koira olen. Ja miten pielessä koko elämäni on ollut tähän asti.
Olipa kerran pieni puinen mökki Liettuan maaseudulla, mökin pihalla rotiskoinen koirankoppi ja koirankopissa vahva ketju, jonka päässä istui pikkuinen vinohampainen koira. Minä. Kuvittele, kun koko elämäsi menee kahden metrin säteellä ulkoilmassa. Omistajani luulivat olevansa hyviä koiranomistajia. Minulla oli koppi, ruokaa ja pari mukavaa rapsutusta kerran päivässä. Se on hyvä koiranelämä kotimaassani. Ei mitään vikaa.
Omistajani kuolivat ja lapsen puoliso toi minut ihan hetkessä tarhalle. Nämäkin ihmiset kuvittelevat olevansa ihania ja huolehtivia ihmisiä. Koirahan tuotiin tarhalle, eikö vain? Ei jätetty yksin ketjun päähän tai päästetty metsään vapaaksi. Todellista huolenpitoa.
Jonkun roska on toisen aarre ja voi herranen sentään, miten olen tuonut iloa näiden tarhan työntekijöiden elämään.
Ikäarvioni on noin 5 – 7 vuotta, ota siitä sitten selvää. Olen melkein seniorikoira ja toivottavasti minulla olisi vielä monta tervettä vuotta ilahduttamassa jonkun ihmisen elämää. Tulin tarhalle marraskuussa 2020 ja olen jo valmis etsimään omaa kotia.